Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Teknisen lautakunnan tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2023

 

TEKLTK 20.02.2024 § 20  

31/02.02.02/2024  

 

 

Kuntalaki 410/2015 velvoittaa kunnanhallitusta laatimaan tilikaudelta §:ssä 113 tilinpäätöksen maaliskuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen. Kuntalain §:ssä 115/toimintakertomus määritellään, että toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

 

Teknisen lautakunnan talousarvio on toteutunut ja tulostavoitteet saavutettiin pääosin. Tuloslaskelman mukaan toimintatulot olivat 99,8 %, toimintakulut 98,8 % ja poistot 96,6 % arvioidusta. Tilikauden alijäämä on 654 933,68 € (95,7 %).

 

Teknisen lautakunnan toimintakertomus ja muut tilinpäätösasiakirjat ovat esityslistan liitteenä.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Sari Juuti

 

Esittelijä Kunnaninsinööri Otto Häkkinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy lautakunnan talousarvion toteutumisvertailut ja toimintakertomuksen vuodelta 2023 toimitettavaksi kunnanhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn.  

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa