Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 19.10.2023/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Liikuntatalon avainkorttimaksu Enonkosken kunnan työntekijöille

 

VALTK 19.10.2023 § 33  

225/01.04.04.02/2022  

 

 

Työnantajan tulee tukea työntekijöiden mahdollisuuksia työkyvyn ylläpidossa ja työhyvinvoinnissa. On myös huomioitava, että hyvinvoinnin edistäminen on sekä kuntalain että hyvinvointialuelain mukaan kunnan lakisääteinen tehtävä. Työntekijöitä on hyvä kannustaa omaehtoiseen liikuntaan vapaa-ajalla. Tämä mahdollistaa paremmin fyysisen kunnon ja palautumisen työpäivästä, millä on merkitystä myös psykososiaalisen kuormituksen vähenemisessä.

 

Enonkosken kunnan kuntosali ja liikuntatalo sijaitsevat keskeisellä paikalla kirkonkylällä ja jokaisen työntekijän olisi helppo käydä kuntosalilla ennen tai jälkeen työpäivän tai vapaa-ajalla, niin halutessaan. Kuntosaliharjoittelun tiedetään soveltuvan kaikenikäisille ja -kuntoisille. Sisäliikuntalajina kuntosaliharjoittelu ei myöskään ole säästä riippuvainen liikunnan harrastusmuoto.

 

Useissa kunnissa kunnan työntekijöille on tarjottu maksuton kuntosalin käyttöoikeus. Enonkosken kuntalaisille liikuntatalon avainkortin käyttömaksu on 30,00 € vuodessa. Avainkortin latauksen jälkeen siinä on käyttöaikaa vuoden ajan. Kunta on profiloitunut liikuntamyönteiseksi kunnaksi - olemmehan kuntastrategian mukaisesti Liikuttavan onnellinen Enonkoski.

 

On työntekijöiden työkyvyn ja myönteisen työnantajakuvan ylläpitämiseksi perusteltua alentaa Enonkosken kunnan ei-enonkoskelaisten työntekijöiden avainkorttimaksua siten, että se olisi 50 € / vuosi. Maksu asettuisi tällä tavoin korkeammaksi kuin kuntalaisten mutta halvemmaksi kuin muiden ei-enonkoskelaisten avainkorttimaksu.

 

 Kunnassa on tällä hetkellä noin 60 työntekijää: osa heistä on enonkoskelaisia ja osa lähikunnista. Vuositasolla tämä ei-enonkoskelaisten työntekijöiden liikuntatalon käyttömaksun alentaminen ei tule olemaan merkittävä kustannuserä, mutta vähentäessään sairauslomapäivien määrää se toisi kunnalle säästöä. Kunnan tuki työkyvyn yllä­pitämiseen olisi mahdollistettu osin myös tällä tavoin.

 

 

Valmistelija  Rehtori-sivistystoimenjohtaja VALTK Kimmo Jaatila

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja VALTK Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta päättää myöntää liikuntatalon avainkorttien käyttömaksun olemaan kunnan työntekijöille 50,00 euroa vuodessa 1.12.2023 alkaen. Etu koskee uusia latauksia. Tämä etu koskee vähintään vuoden määräaikaisia työ- ja virkasuhteita sekä toistaiseksi voimassaolevia työ- ja virkasuhteita.

 

Päätös Vapaa-aikalautakunta päätti yksimielisesti, että avainkorttimaksut pidetään ennallaan, koska maksut ovat jo nyt edulliset.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa