Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 123

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Ilmoittajansuojelulain mukaisen ilmoitusten käsittelypalvelun ostaminen Savonlinnan kaupungilta

 

KH 30.05.2023 § 123  

425/00.04.02/2023  

 

Kansallisesti 1.1.2023 voimaan tulleella ilmoittajansuojelulailla (1171/2022, laki Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta) pannaan täytäntöön Euroopan unionin ilmoittajansuojeludirektiivi.

 

Ilmoittajansuojelulain 14 §:n mukaan sisäisen ilmoituskanavan perustaneen organisaation (kunta, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 50 henkilöä) on nimettävä ilmoituksen käsittelystä vastaava henkilö tai henkilöt, joiden on voitava hoitaa tehtävänsä puolueettomasti ja riippumattomasti ja joilla tulee olla riittävä asiantuntemus ilmoitusten käsittelyyn. Ilmoituksia saavat käsitellä vain organisaation tähän tehtävään nimeämät henkilöt.

 

Enonkosken kunta ostaa Savonlinnan kaupungilta tietosuojavastaavan palvelut erillisellä sopimuksella. Enonkosken kunta on pyytänyt Savonlinnan kaupungilta asiantuntija-apua (päävastuullinen ilmoitustenkäsittelijä) ilmoituskanavan ilmoitusten käsittelyyn. Savonlinnan kaupungin ja Enonkosken kunnan välisen sopimuksen kohteena on laajentaa tietosuojavastaavan palveluita sisältämään myös Ilmoittajasuojelulain mukaisen päävastuullisen käsittelijän tehtävät erillisellä toteuman mukaisella tuntihinnoittelulla.

 

Päävastuullinen ilmoitusten käsittelijä (kunnan tietosuojavastaava) vastaa:

. ilmoitusten luokittelusta ja ilmoitusten asianmukaisesta käsittelystä erillisen ohjeen ja ilmoittajansuojelulain mukaisesti Tilaajan hankkimaan sisäiseen ilmoituskanavaan

. erillisen ohjeen ajantasaisuudesta

. tarvittavien lausuntojen ja selvitysten pyytämisestä asiantuntijoilta ilmoituksen paikkansapitävyyden selvittämiseksi

. toteuttaa tehtävää vastuullisesti ja tekee tarvittavat päätökset tiiviissä yhteistyössä erikseen nimetyn käsittelyyn osallistuvan pienryhmän kanssa

. huolehtii ilmoittajansuojelunlain mukaisen ilmoituksen ja vuosiraportin tekemisestä oikeuskanslerinvirastolle

. vastaa väärinkäytösilmoitusten asianmukaisesta käsittelystä ja lainmukaisesta informoimisesta ilmoittajalle

. vastaa kunnanhallitukselle vuosittain tehtävästä raportoinnista.

 

Enonkosken kuntaan on hankittu Webpropol Oy:n Whistleblower väärinkäytösten ilmoituskanava. Sopimuksen mukaista palvelua tuotettaessa käsitellään sekä salassa pidettäviä tietoja että henkilötietoja. Palveluntoteutuksessa noudatetaan Ilmoittajansuojelulakia sekä voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä (EU:n yleinen tietosuoja-asetus EU 2016/679 ja Tietosuojalaki 2018/1050).

 

Savonlinnan kaupunki tarjoaa tietosuojavastaavan palvelua ilmoitusten pääkäsittelijäksi 40 euroa/tunti (alv 0 %) tosiasiallisen toteuman mukaan.

 

Liitteenä Savonlinnan kaupungin ja Enonkosken kunnan välinen sopimus ilmoittajansuojelulain (1171/2022) mukaisesta ilmoitusten käsittelyä koskevasta henkilötyöstä

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Savonlinnan kaupungin ja Enonkosken kunnan välisen sopimuksen ilmoittajansuojelulain (1171/2022) mukaisesta ilmoitusten käsittelyä koskevasta henkilötyöstä liitteen mukaisesti siten, että Savonlinnan kaupungin tietosuojavastaava toimii Enonkosken kunnan väärinkäytösilmoitusten päävastuullisena ilmoitusten käsittelijänä. Palvelun hinta on 40 euroa/tunti (alv 0 %) tosiasiallisen toteuman mukaan. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja irtisanottavissa kuuden (6) kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa