Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.02.2023/Pykälä 55

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kunnanjohtajan kehityskeskustelu ja tavoitteet vuodelle 2023

 

KH 21.02.2023 § 55  

303/00.02.01/2022  

 

Hyväksytyn johtajasopimuksen mukaan kunnanjohtajan työn painopisteet perustuvat kunnanvaltuuston hyväksymään kuntastrategiaan. Kunnanjohtajan työn tavoitteet määritellään kuntastrategian ja vuosittaisen talousarvion toiminta- ja taloussuunnitelman pohjalta osana vuosittain käytävää kehityskeskustelua.

 

Keshityskeskustelussa arvioidaan myös kunnanjohtajan työskentelyn tavoitteiden totetuminen. Kehityskeskusteluun osallistuvat kunannhallituksen jäsenet ja valvuuston puheenjohtajisto.

Tavoitteet vuodelle 2022 on kirjattu johtasopimuksen liitteeseen.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Erja Pesonen

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallituksen puheenjohtaja esittää, että kunnanhallitus arvioi johtajasopimuksen mukaisesti työn tuloksellisuutta ja vaativuutta sekä harkitsee palkan tarkistustarvetta työn tulokset ja vaativuus huomioiden.

 

Päätös Kunnanhallitus kävi kunnanjohtajan kanssa kehityskeskustelun, jossa arvioitiin johtajasopimuksen mukaisesti työn tuloksellisuutta, tavoitteiden saavuttamista ja työn vaativuutta.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että vuoden 2023 johtajasopimuksen painopistealueiksi ja tavoitteiksi kirjataan johtajasopimukseen kunnanhallituksen esittämät kohdat 1 - 3, jotka ovat johtajasopimuksen liitteessä.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti kunnanjohtajan palkan tarkistamisesta siten, että kunnanjohtajan palkkaa nostetaan 200 euroa/kk 1.1.2023 lähtien.

 

Pöytäkirjamerkintä Kunnanjohtaja Minna Laurio ilmoitti esteellisyydestään (osallisuusjäävi) kehityskeskustelun jälkeen ja oli poissa kokouksesta päätöksenteon ajan klo 20.10-20.18.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa