Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.01.2023/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Sopimus kotoutumispalvelujen hankinnasta Savonlinnan kaupungilta

 

KH 10.01.2023 § 8  

296/00.04.01/2022  

 

 

Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) edellyttää, että kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava kotoutumisen edistämiseksi ja monialaisen yhteistyön vahvistamiseksi kotouttamisohjelma, joka hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja jota tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Ohjelma otetaan huomioon kuntalain (365/1995) 65 §:n mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa. Enonkosken kunta on mukana Savonlinnan seudullisessa kotouttamisohjelmassa 2022-2025, joka on hyväksytty kunnanvaltuustossa 16.11.2021 (§ 48).

 

Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) määrittää, että työ- ja elinkeinotoimisto käynnistää alkukartoituksen maahanmuuttajalle, joka on julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettu työtön työnhakija. Kunta käynnistää alkukartoituksen maahanmuuttajalle, joka saa muuten kuin tilapäisesti toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) mukaista toimeentulotukea. Kunta sopii kotoutumissuunnitelmassa maahanmuuttajan kanssa kotoutumista ja työllistymistä edistävistä kunnan palveluista tai muista toimenpiteistä, jos maahanmuuttaja ei terveydentilansa, ikänsä, perhesyiden taikka näihin rinnastettavien syiden vuoksi voi osallistua kotoutumista tukeviin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin.

 

Kuntien rooli muilta osin määräytyy kyseisen lain 30 § mukaan:

- Kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta ja seurannasta paikallistasolla.

- Kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajille. Lisäksi kunnan on huolehdittava siitä, että maahanmuuttajille tässä laissa tarkoitetut toimenpiteet ja palvelut järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.

- Kunnan on huolehdittava oman henkilöstönsä osaamisen kehittämisestä kotouttamisessa.

 

Kotoutumislain muutokset 1.1.2023 alkaen 

Eduskunta on hyväksynyt kotoutumislain muuttamista koskevan lakiehdotuksen (EV 129/2022 vp), jota esitettiin hallituksen esityksellä eduskunnalle laeiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain, kotoutumisen edistämisestä annetun lain sekä työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain muuttamisesta (HE 84/2022 vp). Laki on tarkoitus viedä 24.11.2022 valtioneuvoston ja 25.11.2022 Tasavallan Presidentin vahvistettavaksi, ja sen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023. 

 

Lakimuutoksen myötä kotoutumislaissa huomioidaan hyvinvointialueen rooli kotoutumisen edistämisessä. TE-toimisto ja kunta vastaavat jatkossakin alkukartoituksen ja kotoutumissuunnitelman laatimisesta, mutta ne voivat pyytää hyvinvointialuetta osallistumaan siihen, mikäli maahanmuuttajan palvelutarve tätä edellyttää. Kunnan on laadittava alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma maahanmuuttajalle, joka saa muuten kuin tilapäisesti toimeentulotukea. Kunta saa Kansaneläkelaitokseltatiedon näistä henkilöistä.

Työ- ja elinkeinoministeriö on lähettänyt 22.11.2022 kunnille kirjeen (liite 1) tehtävistä ja resursseista kotoutumisen edistämisessä. Kirje sisältää ajankohtaista tietoa liittyen kotoutumislain muutoksiin, tehtävien järjestämisvastuisiin sekä tilapäistä suojelua saavien palveluihin. Työ- ja elinkeinoministeriö kehottaa kuntia valmistautumaan siihen, että kotoutumislain mukaiset tehtävät tulevat edellyttämään tiivistä yhteistyötä kunnan eri toimialojen ja hyvinvointialueen kesken. Erityisesti esimerkiksi tilapäistä suojelua saavat ovat tällä hetkellä pääasiassa vastaanottopalveluiden piirissä, koska heillä ei yleensä ole kotikuntaa. Keväästä 2023 alkaen he voivat kuitenkin saada kotikunnan vuoden Suomessa oleskeltuaan, jolloin kunnan ja muiden viranomaisten rooli palveluiden järjestämisessä kasvaa.

 

Enonkosken kunnassa ei ole kotoutumista edistävän työn palvelurakennetta tai tehtäviä hoitavaa henkilöstöä tai viranomaista, jolle em. tehtävät kuuluisivat. Koska palvelutarvetta on erittäin vaikeaa ennustaa, on perusteltua, että kunnan kotoutumispalvelut järjestetään kuntien yhteistyössä. Enonkosken kunta on pyytänyt Savonlinnan kaupungin maahanmuuttajapalveluista tarjouksen kunnan yhdenvertaisten ja lakisääteisten kotoutumistehtävien hoitamisesta. Tehtäviin kuuluvat mm. mahdollisten asiakkaiden käytännön asiakastyöhön liittyviä tehtäviä sekä niihin kiinteästi liittyvää asiakastietojärjestelmää.

 

Savonlinnan kaupunki on jättänyt tarjouksen 2.12.2022 Enonkosken kunnalle Savonlinnan kaupungin kotoutumispalveluiden henkilöstön palvelun myyntiä kotoutumistyöhön liittyvien lakisääteisten virkatehtävien suorittamiseen Enonkoskella. Kaupunki laskuttaa palvelusta käytön mukaan 100 euroa/tunti sekä matkakorvaukset kuukausittain jälkikäteen. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja sopimus on irtisanottavissa puolen vuoden irtisanomisajalla kirjallisena.

 

Liite 1. Työ- ja elinkeinoministeriön kirje 22.11.2022 kuntien tehtävistä ja resursseista kotoutumisen edistämisessä

Liite 2. Savonlinnan kaupungin ja Enonkosken kunnan välinen sopimus kotiutumispalveluiden henkilöstön palvelujen myynnistä

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Savonlinnan kaupungin tarjouksen oheisen liitteessä 2 olevan sopimuksen mukaisesti kaupungin kotoutumispalveluiden henkilöstön palvelun myyntiä kotoutumistyöhön liittyvien lakisääteisten virkatehtävien suorittamiseen Enonkoskella. Kaupunki laskuttaa palvelusta käytön mukaan 100 euroa/tunti sekä matkakorvaukset kuukausittain jälkikäteen. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja sopimus on irtisanottavissa puolen vuoden irtisanomisajalla kirjallisena. Sopimus astuu voimaan, kun molemmat osapuolet ovat sen allekirjoittaneet.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa