Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.03.2022/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kulttuuriosuuskunta Vehrän yhteistyötarjous Enonkosken kunnalle koskien Enonkosken kulttuurimatkailustrategiaa 2022 - 2025

 

KH 15.03.2022 § 66  

70/00.04.02/2022  

 

 

Kulttuuriosuuskunta Vehrän edustajat ovat olleet Enonkosken kunnanhallituksen kuultavana 19.10.2021 kokouksessa, jossa he ovat kertoneet kesän 2022 tapahtumista ja lisäksi ovat esitelleet alustavaa suunnitelmaa Enonkosken kulttuurimatkailustrategian osalta.

 

Vehrä on ilmoittanut, että he ovat hakeneet ja saaneet hankerahoituksen Opetus- ja kulttuuriministeriöstä vuoden 2022 aikana työstettävää kulttuurimatkailustrategian koordinointia ja tuottamista varten. Verhä tarjoutuu tukemaan kunnan strategia- ja juhlavuosityöskentelyä tarjoamalla työpanoksen kuntapäättäjien ja paikallistoimijoiden tueksi veloituksetta.

 

Enonkosken kunta on vasta julkaissut uuden kuntastrategian vuosille 2022-2025 ja kulttuurimatkailustrategialla on tarkoitus tukea ja täydentää uutta strategiaa.

 

Vehrä ehdottaa yhteistyötä Enonkosken kunnalle liitteessä olevan ohjelman mukaisesti siten, että kunta on mukana kulttuurimatkailustrategiatyöprosessissa vuoden 2022 aikana.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Enonkosken kunnanhallitus päättää hyväksyä Kulttuuriosuuskunta Vehrän yhteistyötarjouksen koskien Enonkosken kulttuurimatkailustrategiaa v. 2022-2025. Hallitus nimeää lisäksi yhteyshenkilöksi kulttuurimatkailustrategiaprosessiin elinvoimakoordinaattorin.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa