Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2023/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Enonkosken kunnan kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024

 

KH 07.11.2023 § 250 

 

 

Kuntalain (410/2015) 111 §:n mukaan kunnanvaltuuston on päätettävä varainhoitovuoden kunnan tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Kiinteistövero on maan ja rakennusten arvoon perustuva vero, jonka kiinteistön omistaja maksaa kiinteistön sijaintikunnalle.

 

Kiinteistöverolain (654/1992) 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto päättää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa ja sadasosan tarkkuudella. Veroprosentit tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

 

Huomioitavaa on, että vuonna 2024 maapohjat eriytetään yleisen yleisen kiinteisöveroprosentin soveltamisalasta, jolloin tulee erikseen määritellä yleinen kiinteistöveroprosentti rakennuksille ja erikseen maapohjalle.

 

Kiinteistöverolain perusteella vuodelle 2024 kiinteistöveroprosenttivälit ovat:

- yleinen kiinteistöveroprosentti (rakennukset) tulee määrätä välillä 0,93 - 2,00 %

- yleinen kiinteistöveroprosentti (maapohja) tulee määrätä 1,30-2,00 %

- vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,41 - 1,00 %

- muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93 - 2,00 %

- yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti voidaan määrätä välillä 0,00 - 2,00 %

- rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 2,00 - 6,00 % (Huom! KiintVL 12 b §:ssä mainituissa kunnissa alaraja on kunnanvaltuuston määräämä yleinen veroprosentti + 3,00 %)

 

Enonkosken kunnan vuoden 2023 kiinteistöveroprosentit ovat:

- yleinen kiinteistöveroprosentti 1,00

- vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,70

- muiden kuin vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 1,30

- yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00

- rakentamaton rakennuspaikka 2,00

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Enonkosken kunnan kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024 vahvistettaisiin seuraavasti:
- yleinen kiinteistöveroprosentti (rakennukset) 1,00
- yleinen kiinteistöveroprosentti (maapohja) 1,30
- vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,70
- muiden kuin vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 1,30
- yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00
- rakentamaton rakennuspaikka 2,00

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

KV 14.11.2023 § 38  

539/02.03.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy Enonkosken kunnan kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024 kunnanhallituksen esityksen mukaisina.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa