RSS-linkki
Kokousasiat:https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 03.11.2026/Asianro 202
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kunnanjohtajan viranhaltijapäätökset
KH 03.11.2026
Enonkosken kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita ja asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Kunnanjohtaja on tehnyt ajalla 8.-27.10.2026. viranhaltijapäätökset §§ 39-40.
Luettelo päätöksistä on oheismateriaalina.
Valmistelija Toimistosihteeri Eerika Heiskanen
Puheenjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee päätökset tietoonsa saatetuiksi ja päättää ettei käytä niihin otto-oikeuttaan.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |