Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 03.11.2026/Asianro 199


 

Keskushallinnon toimistosihteerin tehtävän täyttäminen

 

KH 08.09.2026 § 156 

 

 

 

Kunnanhallitus on 17.10.2023 (§ 235) kokouksessaan valinnut toimistosihteerin avoimeen oppisopimustehtävään (liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi) -----------------. Hän on saanut merkonomin oppisopimusopinnot päätökseen 15.8.2026.

 

Enonkosken kunnan hallintosäännön 45 § Palvelussuhteeseen ottaminen mukaan kunnanhallitus valitsee kunnanhallituksen alaisen henkilöstön.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi: Ei vaikutusta.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää laittaa avoimeksi keskushallinnon toimistosihteerin tehtävän siten, että hakuaika päättyy 1.10.2026 klo 12.00.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Valtuuston I varapuheenjohtaja Minna Nurmio ilmoitti esteellisyydestä (osallisuusjäävi) tämän pykälän osalta ja poistui kokouksesta klo 20.34.

 

KH 13.10.2026 § 184 

 

 

 

Toimistosihteerin tehtävä on ollut avoinna 10.9.-1.10.2026 välisen ajan Enonkosken kunnan kotisivulla, kunnan FB-sivulla sekä TE-palveluissa. Kelpoisuusehtona tehtävään on soveltuva koulutus (vähintään liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi) ja työkokemusta.

 

Määräaikaan eli 1.10.2026 klo 12 mennessä toimistosihteerin tehtävään hakemuksia saapui yhteensä 19, joista kelpoisuusehdot täytti 16 hakijaa. Hakijoiden arviointi toteutettiin 6.10.2026 hallintosihteerin ja rehtori-sivistystoimenjohtajan toimesta.

 

Kunnanhallituksen jäsenille toimitetaan yhdistelmä hakijoista.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi: Ei vaikutusta.

 

Valmistelija Hallintosihteeri Taina Tolkki ja rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää kutsua toimistosihteerin tehtävää hakeneista haastatteluun hakemusten arvioinnin perusteella ------------------------------------------------------------------ ja -----------------. Kunnanhallitus päättää lisäksi, että haastatteluryhmään valitaan hallintosihteeri ja rehtori-sivistystoimenjohtaja ja kaksi kunnanhallituksen edustajaa. Haastattelut pidetään mahdollisuuksien mukaan viikolla 44.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti kutsua toimistosihteerin tehtävää hakeneista haastatteluun hakemusten arvioinnin perusteella----------------------------------------------------------------------------------------. Lisäksi kunnanhallitus päätti, että haastatteluryhmään valitaan hallintosihteeri ja rehtori-sivistystoimenjohtaja sekä kunnanhallituksen edustajiksi Sami Heikkinen ja Marja Laitinen. Haastattelut pidetään mahdollisuuksien mukaan viikolla 44.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Valtuuston I varapuheenjohtaja Minna Nurmio ilmoitti esteellisyydestä (osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Hallituksen jäsen Heikki Kylliäinen ilmoitti esteellisyydestä (yleislausekejäävi) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Kunnanjohtaja Minna Laurio ilmoitti esteellisyydestä (yleislausekejäävi) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila toimi tämän pykälän kohdalla esittelijänä sekä pöytäkirjanpitäjänä ja oli läsnä kokouksessa klo 18.40-18.57.

 

KH 03.11.2026     

403/01.01.01.01/2025  

 

 

Toimistosihteerin tehtävää hakeneiden haastattelut on pidetty 27.10.2026 ja 28.10.2026. Haastatteluryhmässä olivat kunnanhallituksen edustajina Sami Heikkinen ja Marja Laitinen sekä viranhaltijoista rehtori-sivistystoimenjohtaja ja hallintosihteeri.

 

Hakijoista hakemusasiakirjojen ja haastattelujen perusteella laadittu ansiovertailu on oheismateriaalina. Ansiovertailu sisältää osin salassapidettävää tietoa (Julkisuuslaki 621/1999, 24 § § mom. kohta 29). Esittelijän päätösehdotus perustuu hakijoista laadittuun ansiovertailuun ja sen pohjalta tehtyyn kokonaisarviointiin.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi: Ei vaikutusta.

 

Valmistelija Hallintosihteeri Taina Tolkki ja rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus 1) Kunnanhallitus valitsee toimistosihteerin toistaiseksi voimassa olevaan työsopimussuhteiseen tehtävään merkonomi Eerika Heiskasen ja varalle tradenomi Krista Kesälahden 1.12.2026 alkaen. Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti.
2) Kunnanhallitus toteaa, että valitun tulee esittää luotettava selvitys terveydentilastaan ennen työsuhteen alkamista.
3) Kunnanhallitus päättää, että tehtävään valittavalle ei aseteta koeaikaa, koska hän on työskennellyt Enonkosken kunnassa vastaavissa tehtävissä neljän vuoden ajan. Mikäli tehtävän vastaanottaa varasijalle valittu, asetetaan hänelle kuuden kuukauden koeaika.

 

Päätös