RSS-linkki
Kokousasiat:https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 03.11.2026/Asianro 207
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Vuoden 2027 eduskuntavaalit; vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan nimeäminen
KH 03.11.2026
422/00.00.00.01/2025
Vaalilain 15 § mukaan kunnanhallituksen tulee hyvissä ajoin ennen vaaleja asettaa kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta sekä laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta.
Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä vähintään kolme varajäsentä. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä vähintään kolme varajäsentä. Varajäsenet on asetettava järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.
Jäsenten ja varajäsenten valinnassa on huomioitava vaalilain mukaiset poliittista edustavuutta ja tasa-arvoa koskevat vaatimukset. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä tulee olla naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia.
Vaalikelpoisuus määräytyy kuntalain ja vaalilain säännösten perusteella. Eduskuntavaalien ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.
Vaalilain ehdotetun muutoksen mukaan kunnan keskusvaalilautakunta voisi ennakoimattomassa tilanteessa määrätä vaalilautakuntaan lisää varajäseniä, jos kunnanhallituksen asettamat jäsenet ja varajäsenet eivät riitä vaalipäivän äänestyksen toimittamiseen.
Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.
Lapsivaikutusten arviointi: ei vaikutusta
Valmistelija Toimistosihteeri Eerika Heiskanen
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan vuoden 2027 eduskuntavaaleja varten.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |