RSS-linkki
Kokousasiat:https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 28.10.2026/Pykälä 91
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sivistyslautakunnan vuoden 2027 talousarvio ja 2028-2029 taloussuunnitelma
SIVLTK 28.10.2026 § 91
404/02.02.00/2025
Sivistyslautakunnan kokoukseen osallistuville toimitetaan sivistyslautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2027 talousarvion tuloslaskelma -muodossa. Lisäksi osallistujille toimitetaan sivistystoimen talousarvio 2027 ja taloussuunnitelma 2028–2029.
Kustannuksia lisää mm. tasopalkkajärjestelmään siirtyminen, elintarvikkeiden ja muiden hyödykkeiden hinnannousu sekä sisäisten vuokrien nousu, johon vaikuttaa mm. energian hinnan kallistuminen. Toisaalta säästöä on saatu mm. erityisopetuksen ostopalveluista ja henkilöstömenoista, sivistystoimen hallinnosta, joukkoliikenteen maksuosuudesta, kotihoidon tuesta ja iltapäivätoiminnan tuottoja lisäämällä.
Varhaiskasvatuksen kustannukset on laskettu nykyisen lapsimäärän ja vuorohoidon tarpeen mukaisesti, joten mahdollinen lapsimäärän pieneneminen tai vuorohoidon tarpeen supistuminen vähentäisi määräaikaisen henkilöstön tarvetta. Maksutuottoja lisää vieraspaikkakuntalaisten maksusitoumukset. Maksutuotot on laskettu varovaisuuden periaatetta noudattaen.
Lapsivaikutusten arviointi: Talousarvion laadinnassa on huomioitu lapsen edun toteutuminen resurssien jakamisessa ja strategisten tavoitteiden laatimisessa.
Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila, toimistosihteeri Minna Nurmio, hallintosihteeri Taina Tolkki
Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila
Päätösehdotus Sivistyslautakunta käsittelee talousarvioehdotuksen ja sivistystoimen talousarvion 2027 ja taloussuunnitelman 2028–2029 sekä hyväksyy niiden toimittamisen kunnanhallituksen käsiteltäväksi
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |