RSS-linkki
Kokousasiat:https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.09.2026/Pykälä 82
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kuntalaisaloitteeseen vastaaminen / jääkiekkokaukalon säilyttäminen Paakkunalassa
SIVLTK dd.MM.yyyy
Enonkosken kuntaan on saapunut 14.4.2026 kuntalaisaloite koskien matonpeuspaikan ja jääkiekkokaukalon säilyttämistä Paakkunalassa ja sen kunnostamista siten, että siellä olisi mahdollista pelata esimerkiksi tennistä tai mailapelejä. Aloite on lähetetty sivistyslautakunnalle jääkiekkokaukalon osalta. Kuntalaisaloite on tullut vireille, koska aloitteen tekijän tietoon on tullut kunnaninsinöörin suunnitelma em. rakennelmien poistamisesta.
Kuntalaisaloite on luettavissa osoitteessa https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/47475
Nykyinen jääkiekkokaukalo ei täytä normien mukaisia turvallisuusvaatimuksia eikä toiminnallisia edellytyksiä. Laki kulutuspalvelujen turvallisuudesta (185/2025) tuli voimaan 5.5.2025 ja se on korvannut palvelujen turvallisuuden osalta aiemman kuluttajaturvallisuuslain (920/2011). Laki koskee yksityiseen kulutukseen tarkoitettujen palvelujen turvallisuutta siltä osin kuin erityissääntelyä ei ole. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi liikunta-, urheilu- ja hyvinvointipalvelut sekä luonto-, elämys- ja ohjelmapalvelut, tapahtumat ja muut vastaavat vapaa-ajan palvelut. Laki sitoo myös kunnan tarjoamia liikuntapaikkoja. Uuden kaukalon rakentaminen tulisi maksamaan kunnalle arvion mukaan n. 60.000 euroa, joka ei toiminnallisesti ja taloudellisesti ole kestävä ratkaisu.Arvio perustuu kirkonkylän jääkiekkokaukalon kustannuksiin vuodelta 2024.
Vaikka aloitteessa ei uuden kaukalon rakentamisesta puhutakaan, tarkoittaisi kaukalon pitäminen kunnan liikuntapaikkana väistämättä tätä ratkaisua. Nykyisen kaukalon mahdollinen myyminen / luovuttaminen esimerkiksi paikalliselle yhdistykselle ei kuulu sivistyslautakunnan toimivaltaan. Siksi tähän asiaan ei tässä yhteydessä oteta kantaa.
Asiassa tulee huomioida myös tasapuolisuus Enonkosken kunnan kylien suhteen. Kunta ei ole järjestänyt jääkiekkokaukaloa tai tenniskenttää muillekaan kylille, vaan nämä palvelut on keskitetty kirkonkylälle. Kunnalla ei ole tällä hetkellä myöskään henkilöstöresurssia huolehtia Paakkunalan jääkiekkokaukalosta.
Lapsivaikutusten arviointi: Asialla ei ole merkittävää vaikutusta lapsiin. Liikuntapalvelut tarjotaan yhdenvertaisesti kaikille lapsille kirkonkylän liikuntapaikoissa. Kaukalon käyttö Paakkunalassa on kokonaisuudessaan ollut hyvin vähäistä.
Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila
Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila
Päätösehdotus Sivistyslautakunta kiittää aloitteen tekijää aktiivisuudesta. Sivistyslautakunta toteaa, että Paakkunalan jääkiekkokaukalo ei tällä hetkellä täytä kulutuspalveluiden turvallisuuslain mukaisia säännöksiä. Uuden kaukalon rakentaminen ei olisi toiminnallisesti ja taloudellisesti kannattavaa eikä myöskään tasapuolista muita kyliä kohtaan. Kunta ei kykene huolehtimaan kaukalon hoidosta. Siksi sivistyslautakunta ei vastusta kunnaninsinöörin suunnitelmaa kaukalon poistamisesta.
Päätös Keskustelun kuluessa sivistyslautakunnan puheenjohtaja teki pohjaehdotuksesta poikkeavan esityksen:
Sivistyslautakunta kiittää aloitteen tekijää aktiivisuudesta. Sivistyslautakunta esittää kaukalon ja siihen liittyvien oheispalveluiden purkamisen ja muiden toimenpiteiden lykkäämistä toistaiseksi. Lautakunta päättää kuulla Hanhijärvi-Paakkunala kyläyhdistystä ja Hanhijärven Pojat ry:tä kaukalon, matonpesupaikan ja sähköliittymän tarpeellisuudesta ja onko näillä kiinnostusta ottaa nämä vastaan omaan hallintaansa. Kuuleminen tehdään yhdessä kunnaninsinöörin kanssa ja toimitetaan tiedoksi tekniselle lautakunnalle.
Sivistyslautakunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän esityksen, joka tuli lautakunnan päätökseksi.
SIVLTK 23.09.2026 § 82
350/00.01.03.01/2025
Kunnaninsinööri ja rehtori-sivistystoimenjohtaja ovat lähettäneet Hanhijärvi-Paakkunalan kyläyhdistykselle sekä Hanhijärven Pojat ry:lle kirjeen, jossa yhdistyksiltä on tiedusteltu mahdollisuutta ottaa Päiväkenttä -kiinteistö ja siihen liittyvät rakennelmat vastuulleen. Kirje on oheismateriaalina, samoin yhdistyksiltä saapuneet vastaukset. Lisäksi asiaan liittyen on kuntaan toimitettu kuntalaisaloitteeseen liittyvä nimilista matonpesupaikan säilyttämiseksi. Myös nimilista on oheismateriaalina.
Sivistyslautakunnan toimivaltaan ei kuulu arvioida matonpesupaikan tarpeellisuutta tai mahdollisuuksia sen säilyttämiseen. Kuntalaisaloite ja siihen liittyvät jatkotoimenpiteet liittyvät sivistyslautakunnan toimivaltaan siltä osin kuin kyse on liikuntapalveluista (jääkiekkokaukalo).
Molemmat yhdistykset ovat ilmoittaneet, että niillä ei ole mahdollisuuksia ottaa Päiväkenttä -kiinteistöä omistukseensa ja ylläpitonsa alle.
Molemmat yhdistykset ovat ilmaisseet toiveensa, että rakennelmat voitaisiin säilyttää nykyisellä paikallaan ja niihin tehtäisiin tiettyjä parannuksia. Lisäksi molemmat yhdistykset ovat vedonneet alueella asuvien lasten määrään, mikä puoltaisi luistelemaan opettelemista kodin lähistollä.Kuitenkaan kumpikaan yhdistys ei ole ehdottanut, että jääkiekkokaukalo toimisi kunnan ylläpitämänä liikuntapaikkana.
Kumpikaan yhdistys ei ehdota, että jääkiekkokaukalo toimisi kunnan ylläpitämänä liikuntapaikkana, vaan että kunta mahdollistaisi jään tekemisen ja hoitamisen talkootyönä.Tämä edellyttäisi mm. pumpun uusimista.
Lapsivaikutusten arviointi: Ks. asian aikaisempi käsittely
Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila ja kunnaninsinööri Otto Häkkinen
Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee saapuneet vastaukset tiedoksi ja siirtää asian teknisen lautakunnan käsiteltäväksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |