RSS-linkki
Kokousasiat:https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.09.2026/Pykälä 79
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Ravitsemustyöntekijän valinta
SIVLTK 23.09.2026 § 79
410/01.01.01.01/2025
Enonkosken kunnalla on ollut haettavana ravitsemustyöntekijän toistaiseksi voimassa oleva tehtävä 2.1.2027 alkaen. Sijoitustoimipisteenä on koulun keittiö, mutta tehtävä edellyttää työskentelyä toisinaan myös päiväkodin keittiössä. Hakuilmoituksen mukaan hakijalta edellytetään ravitsemisalan perus- tai ammattitutkintoa (esim. catering-alan perustutkintoa tai kokin ammattitutkinto).
Hakuajan puitteissa tehtävää haki yhdeksän hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin hakemusasiakirjoista ilmenevän koulutuksen ja työkokemuksen perusteella viisi hakijaa, joiden katsottiin soveltuvan tehtävään parhaiten. Haastattelut pidettiin 14.-15.9.2026. Haastattelijoina toimivat rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila ja ruokapalveluvastaava Tiia Kettunen. Haastattelun avulla pyrittiin selvittämään hakemusasiakirjoja syvällisemmin hakijan osaamista, motivaatiota ja henkilökohtaista soveltuvuutta haettavana olleeseen tehtävään. Kaikille haastatteluun osallistuneille esitettiin samat kysymykset.
Haastattelijat ovat yksimielisiä siitä, että hakemusasiakirjojen ja haastettelun perusteella tehdyn kokonaisarvion perusteella tehtävään soveltuvin henkilö on Riitta Nousiainen ja toiseksi soveltuvin on Neea Pennanen. Kummallakin hakijalla on tehtävään soveltuva ammatillinen tutkinto ja riittävä työkokemus. Riitta Nousiainen on työskennellyt Enonkosken koulun keittiössä, joten hänellä on paras toimintaympäristön tuntemus. Lisäksi hänellä on koulutuksen ja työkokemuksen perusteella osaamista erityisruokavalioihin liittyen, mikä on arvokasta koulun ja päiväkodin toimintaympäristössä.
Yhteenveto hakijoista toimitetaan lautakunnan jäsenille oheismateriaalina.
Tehtävää täytettäessä tulee huomioida työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 2 §:n työnantajan velvollisuus edistää tasapuolista kohtelua työsuhteessa ja työhön otettaessa sekä yhdenvertaisuuslain (1325/2014) 7 § 1 mom, 8 § 1 mom ja 10 § mukaiset syrjinnän kiellot ja velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta henkilöstöä valittaessa.
Lapsivaikutusten arviointi: Riittävällä resursoinnilla keittiöön on myönteisiä lapsivaikutuksia ruoan laadun ja palvelun tason kautta.
Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila
Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila
Päätösehdotus Sivistyslautakunta
1) Valitsee ravitsemustyöntekijän toistaiseksi voimassa olevaan työsopimussuhteeseen Riitta Nousiaisen ja varalle Neea Pennasen 2.1.2027 alkaen.
2) Päättää, että valittavalle henkilölle ei aseteta koeaikaa, koska hän työskentelee parhaillaan Enonkosken koulun keittiössä vastaavassa tehtävässä. Mikäli tehtävän vastaanottaa varalle valittava henkilö, hänelle asetetaan neljän kuukauden koeaika.
3) Toteaa, että valitun henkilön tulee esittää lain 504/2022 mukainen rikostaustaote ennen työsopimussuhteen alkamista.
Päätös Keskustelun kuluessa Leevi Natunen esitti, että järjestetään uusi haastattelukierros ja asia tuodaan päätettäväksi seuraavaan kokoukseen. Muutosesitystä ei kannatettu.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Esityslistan lähettämisen jälkeen kävi ilmi, että yksi hakuaikana lähetetty hakemus oli jäänyt tietoturvan vuoksi palvelimelle karanteeniin. Hakija haastateltiin 21.9.2026 ja sivistyslautakunnalle oli 18.9.2026 toimitettu yhteenveto hakijan koulutuksesta ja työkokemuksesta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |