Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 03.06.2026/Pykälä 51


 

Enonkosken kunnan varhaiskasvatussuunnitelman hyväksyminen 2026

 

SIVLTK 03.06.2026 § 51  

369/12.07.00.00/2025  

 

 

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on varhaiskasvatuslain perusteella Opetushallituksen antama valtakunnallinen määräys, jonka mukaan varhaiskasvatusta suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja kehitetään. Opetushallitus on päivittänyt varhaiskasvatussuunnitelman perusteet vastaamaan varhaiskasvatuslain muutoksia 22 §:n osalta. Varhaiskasvatuslain 22 §:n kumoamisen myötä muutoksia on tehty varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden lukuihin 2, 3, 4, 5, 6 ja 7. Lakimuutoksen jälkeen varhaiskasvatuksen järjestäjällä ei ole enää velvollisuutta laatia paikallista varhaiskasvatussuunnitelmaa. Perustetekstin alalukujen otsikot on muutettu tämän vuoksi muotoon Paikallisesti tarkennettavat asiat. Lisäksi lukuihin 2, 3, 4, 5, 6 ja 7 on tehty ennen kaikkea teknisiä muutoksia käsitteistöjen osalta sekä konkretisoitu varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden velvoitteita. Uusin muutosmääräys varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin on annettu maaliskuussa 2026 ja muutosmääräyksen mukainen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet astuu voimaan 1.8.2026. 

 

Enonkosken varhaiskasvatussuunnitelman paikalliset tarkennukset on tehty lihavoidulla tekstillä. Paikallisesti tarkennettavat asiat sisältävät kuvauksen mm. seuraavista asioista:

  • varhaiskasvatuksen paikallinen suunnittelu
  • Lapset Puheeksi -menetelmä ja MiniVerso -sovittelu toimintatapoina
  • monialainen yhteistyö ja keskeisimmät yhteistyötahot sekä lapsen kuntoutuspalveluihin ohjautuminen
  • yhteistyö ja tiedonsiirron käytänteet siirtymävaiheissa
  • arvot ja toimintakulttuurin kehittäminen
  • pedagogisen toiminnan suunnittelun periaatteet ja keskeiset toimintatavat
  • lapsen tuen suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi
  • varhaiskasvatuksen arviointi.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi: Laadukkaasti suunnitellulla varhaiskasvatuksella on myönteinen vaikutus lapsiin.

 

Valmistelija Päiväkodinjohtaja Anna Karvinen

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy oheismateriaalin mukaisen varhaiskasvatussuunnitelman käyttöön otettavaksi 1.8.2026 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.