RSS-linkki
Kokousasiat:https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kalataloustyöryhmä
Pöytäkirja 09.04.2026/Pykälä 1
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KALATR 09.04.2026 § 1
Enonkosken kunnan hallintosäännön 132 § mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai
-velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Enonkosken kunnan hallintosäännön 140 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.
Kuntalain (410/2015) 103 §:n mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Työryhmä valitsee kalataloustyöryhmän puheenjohtajaksi Kari Turusen, puheenjohtaja toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |