RSS-linkki
Kokousasiat:https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 35
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Meluilmoitus 23.-24.5.2026 Tuulenmäellä pidettävään rekkafestari RiskiVeto – pihapöhinät tapahtumasta
TEKLTK 13.04.2026 § 35
220/11.01.00/2025
Osoitteessa Tuulenmäki 2 ja Tuulenmäki 7 pidetään K&K Mustoset Oy:n järjestämänä pienimuotoiset ylöiselle avoimet rekkafestarit, jossa on mm. kuorma-autonäyttely huoltohallin pihamiljöössä. Illalla bändi aloittaa soittamaan n. klo 20-00 ulkolavalla. Ilmoituksen mukainen toiminnan kesto lauantai 23.5. klo 10 – sunnuntai 24.5. klo 6.
Hakija on ilmoittanut hakeneensa alueelle EVK:lta myös tilapäisen nopeusrajoituksen alennuksen liikenneturvallisuuden parantamiseksi.
Terveydensuojeluviranomaisen lausunto oheisainestona.
Lapsivaikutusten arviointi: Melulla voi olla vaikutusta lasten ja nuorten asumisterveyteen, kertaluontoisena tapahtuman vaikutukset ovat kuitenkin vähäiset.
Valmistelija Kunnaninsinööri Otto Häkkinen
Esittelijä Kunnaninsinööri Otto Häkkinen
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee ilmoituksen vastaanotetuksi ja puoltaa tapahtuman järjestämistä seuraavin ehdoin:
- Terveydensuojeluviranomaisen lausuntoa on noudatettava.
- Tekninen lautakunta ei aseta lausunnossa mainittua tarkkailuvelvoitetta tapahtuman ollessa kertaluontoinen.
- Lähikiinteistöjä on tiedotettava kirjallisesti lupapisteessä rajatulla alueella (n. 1,2 km säteellä) vähintään 2 viikkoa ennen tapahtuman järjestämistä.
Päätös Tekninen lautakunta merkitsee ilmoituksen vastaanotetuksi ja puoltaa tapahtuman järjestämistä seuraavin ehdoin:
- Tekninen lautakunta suosittelee noudattamaan terveydensuojeluviranomaisen lausunnossa esille tulleita huomioita
- Tekninen lautakunta ei aseta lausunnossa mainittua tarkkailuvelvoitetta tapahtuman ollessa kertaluontoinen.
- Lähikiinteistöjä on tiedotettava kirjallisesti lupapisteessä rajatulla alueella (n. 1,2 km säteellä) vähintään 2 viikkoa ennen tapahtuman järjestämistä.
| Edellinen asia | Seuraava asia |