Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 34


 

Vapautushakemukset liittymisestä vesi- ja viemärilaitokseen sen toiminta-alueella

 

TEKLTK 13.04.2026 § 34  

175/14.05.00/2025  

 

 

Vesihuoltolain 10 §:n mukaan Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin.

 

Samaisen lain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojelu-viranomainen myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen laissa määrätyin perustein.

 

Perusteet:

1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja

2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.

 

Vesilaitokselle on toimitettu vapautushakemukset seuraavien kiinteistöjen osalta:
1. 46-420-0017-0182

2. 46-413-11-30
 

Hakemukset ovat nähtävillä kokouksessa.

 

Lapsivaikutusten arviointi: Ei vaikutusta

 

Valmistelija Toimistosihteeri Sari Juuti

 

Esittelijä Kunnaninsinööri Otto Häkkinen

 

Päätösehdotus Kiinteistöille 1-2 myönnetään toistaiseksi voimassa oleva vapautus liittymisvelvollisuuteen. Mikäli kiinteistöjen tai kiinteistöllä olevien rakennusten käyttö muuttuu tai lisääntyy, on kiinteistön omistaja velvollinen ilmoittamaan siitä vesilaitokselle. Kiinteistöjen käytön muuttuessa/lisääntyessä tai hakemuksessa olevien tietojen muuten muuttuessa vesilaitoksella on oikeus katsoa vapautus rauenneeksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.