RSS-linkki
Kokousasiat:https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 28
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Investointimääräraha Enonkosken koulun puu- ja metallityötilan laitteiden uusimiseen
TEKLTK 13.04.2026 § 28
328/02.02.00/2025
Enonkosken koulun teknisentyön luokan työstökoneiden tarkastuksessa on havaittu vanhoissa laitteissa suojalaitepuutoksia ja osa laitteista on laitettu käyttökieltoon, mikä haittaa opetusta.
Suurin osa nykyisistä laitteista on hankittu koulun peruskorjauksen yhteydessä ja silloinkin käytettynä. Laitteet ovat toimivia, mutta eivät täytä nykymääräyksiä oppilaskäytölle.
Uudet laitteet ja niihin hankittavat, tietyt oppilaskäytön vaatimat suojalaitteet, on laitettu hankintaan näiden hinta on n. 5200 €, joka ”pakollisena” hankintana mahtuisi myös käyttötaulouteen.
Lisäksi on noussut esiin tarve uusia puupuolen höyläpenkkejä.
Opettajien esitys on, että vanhojen penkkien tilalle hankitaan 3 kpl 4:n henkilön höyläpenkkejä, yksi sähköisesti korkeussäädettävä alakoululaisten käyttöön, ja kaksi kiinteää höyläpenkkiä.
Höyläpenkkien hinnat yhteensä n. 6000 €.
Investoinnista päätettäessä on huomiotava että vanhat puuntyöstö koneet sekä höyläpenkit voidaan myydä kiertonetissä, mikä tasoittaa investoinnin todellisia kustannuksia.
Muita budjetissa huomioitavia asiota:
- laitteiden asennukset ja sähkötyöt
- purunpoiston muutokset
- käynnistysten ohjaukset.
Lapsivaikutusten arviointi: Opetuskäytössä olevien laitteiden turvallisuudella on suuri vaikutus lapsiin ja nuoriin.
Valmistelija Kunnaninsinööri Otto Häkkinen
Esittelijä Kunnaninsinööri Otto Häkkinen
Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kunnahallitukselle ja edelleen valtuustolle investointimäärärahaa 14 000 € koulun teknisentyön puu- ja metallityötilan laitteiden uusimiselle.
Päätös Asian päätettiin jättää yksimielisesti pöydälle lisäselvityksiä varten.
| Edellinen asia | Seuraava asia |