Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.02.2026/Pykälä 19


 

Määräaikaiset opettajat lukuvuodelle 2026-2027

 

SIVLTK 18.02.2026 § 19  

282/01.01.01.01/2025  

 

 

Enonkosken koulussa työskentelee lukuvuotena 2025–2026 neljä määräaikaista opettajaa. Yhden vakinaisen luokanopettajan virantoimitusvelvollisuutta on muutettu 31.7.2026 saakka siten, että hän toimii aineenopettajan tehtävissä. Hänen tilalleen on palkattu luokanopettaja. Tätä järjestelyä on tarkoitus jatkaa myös lukuvuonna 2026–2027. Yksi luokanopettajista on palkattu määräaikaiseksi perusteena ennakoitu oppilasmäärän laskeminen ja sen mahdollinen vaikutus oppilasryhmien määrään. Yksi määräaikainen opettaja toimii aineenopettajan ja samanaikaisopettajan tehtävissä. Yksi määräaikaisista opettajista on toiminut syyslukukauden sijaisena ja kevätlukukauden määräaikaisena tuntiopettajana liittyen osa-aikaisuuksiin liittyvään virkajärjestelyyn.

 

Lukuvuodelle 2026–2027 tarvitaan vähintään kolme määräaikaista opettajaa vastaaviin tehtäviin. Yksi määräaikaisista opettajista toimisi luokanopetuksessa sekä uskonnon ja mahdollisesti käsityön opettajana. Yksi määräaikaisista opettajista toimisi alkuopetuksessa sekä kuvataiteen ja liikunnan opettajana.

 

Samanaikaisopettaja/aineenopettajan tehtävään tulee edellyttää kotitalouden aineenopettajan kelpoisuutta, koska kotitaloutta opettava viranhaltija on virkavapaalla 31.7.2027 saakka. Samanaikaisopetus on uuden lainsäädännön mukaisesti oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvä ryhmäkohtainen tukimuoto. Ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin tulee opetuksen järjestäjän varata vähintään 0,122 opetustuntia koulun oppilasta kohden viikossa. 160 oppilaan mukaan laskettuna tämä tarkoittaa 19,52 tuntia viikossa. Samanaikaisopetus on tärkeässä roolissa tässä ryhmäkohtaisessa tuessa, koska erityisopettajan työpanoksesta merkittävä osa kohdistuu oppilaskohtaisiin tukitoimiin.  

 

Tällä hetkellä ei ole vielä täysin tiedossa, onko opetushenkilöstöllä tarvetta osa-aikaiseen viranhoitoon esimerkiksi perhesyistä, koska kehityskeskustelut ovat kesken. Viime vuonna tähän on varauduttu etukäteen antamalla rehtori-sivistystoimenjohtajalle tilanteen vaatiessa valtuutus rekrytoida määräaikainen päätoiminen tuntiopettaja hoitamaan osa-aikaisesta viranhoidosta vapautuvia opetustunteja.

 

 

 

Lapsivaikutusten arviointi: Sivistyksellisten perusoikeuksien toteutuminen edellyttää riittävää henkilöstöä, jolla on taito ja kyky toimia opetustoimen tehtävissä.

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus 1) Sivistyslautakunta julistaa haettavaksi kolme määräaikaista opettajan tehtävää: a) Luokanopetuksessa, käsityön ja uskonnon opettajana toimiva luokanopettaja, b) Luokanopetuksessa, kuvataiteen ja liikunnan opettajana toimiva luokanopettaja, c) Samanaikaisopettaja/aineenopettaja velvollisuudella opettaa kotitaloutta.

2) Mikäli opettajien osa-aikaisesta viranhoidosta johtuvat virkajärjestelyt edellyttävät, annetaan rehtori-sivistystoimenjohtajalle valtuutus rekrytoida määräaikainen päätoiminen tuntiopettaja (vähintään 16 vuosiviikkotuntia) luokanopetukseen ja aineenopetukseen.

3) Sivistyslautakunta toteaa, että voimassaolevan hallintosäännön mukaisesti lukuvuoden mittaiseen määräaikaiseen virkasuhteeseen valintapäätöksen tekee rehtori-sivistystoimenjohtaja viranhaltijapäätöksellä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.