Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.02.2026/Pykälä 18


 

Luokanopettajan virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen määräajaksi

 

SIVLTK 24.01.2024 § 7 

 

 

 

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 21.6.2023 § 49 myöntänyt luokanopettaja --------------- virkavapauden luokanopettajan virasta ajalle 1.8.2023–31.7.2024. Hänet valittiin kyseiselle ajalle päätoimiseksi tuntiopettajaksi Enonkosken kouluun.

 

------------- hoitama tuntiopettajuus liittyy tarpeeseen lisätä yläkoulun aineenopettajaresurssia nykyisen seitsemännen vuosiluokan kahteen rinnakkaisluokkaan jakamisen vuoksi. Tuntiopettajuus on ollut nimikkeellä käsityö ja liikunta, mutta -------- opettaa myös muita oppiaineita opetusvelvollisuuden täyttymiseksi.

 

Viime keväänä tuntiopettajuuteen oli -------- lisäksi yksi hakija, joka ei täyttänyt kelpoisuusvaatimuksia (liikunnanohjaaja). On arvioitavissa, että määräaikainen tuntiopettajuus laajalla aineyhdistelmällä on vaikea täyttää myös tänä keväänä. Kuitenkin tarve seitsemännen vuosiluokan jakamiseen kahteen rinnakkaisluokkaan on edelleen olemassa. Ikäluokan koko on tällä hetkellä 26 oppilasta.

 

Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 23§ mahdollistaa, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää. Menettely edellyttää viranhaltijan kuulemista. ------------- on 8.1.2024 antanut suostumuksensa virantoimitusvelvollisuuden määräaikaiseen muuttamiseen.

 

Po. lain 6 §:n 2 momentin mukaan ”henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen virkasuhteeseen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista riippumatta, jos siitä erikseen säädetään taikka kunta tai hyvinvointialue erityisestä syystä yksittäistapauksessa toisin päättää.” ---------- ei ole asetuksen 986/1998 mukaista muodollista aineenopettajan kelpoisuutta liikunnan ja käsityön opettajaksi, mutta hän on opettanut näitä oppiaineita useita vuosia ja suoriutunut tehtävissään hyvin. Näin olleen virkajärjestelylle on olemassa erityinen syy yksittäistapausta koskien.

 

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että luokanopettaja ------------- virantoimitusvelvollisuutta muutetaan ajalle 1.8.2024-31.7.2026 siten, että hän toimii vuosiluokkien 7-9 käsityön (kovat materiaalit) ja liikunnan opettajan tehtävissä velvollisuudella opettaa myös muita oppiaineita. Palkkaus määräytyy hinnoittelutunnuksen 40307038  mukaisesti. Mikäli tarve seitsemännen vuosiluokan jakamiseen kahteen vuosiluokkaan poistuu aiemmin, siirtyy -------- luokanopettajan tehtäviin.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

SIVLTK 18.02.2026 § 18  

14/01.01.00.01/2024  

 

 

Enonkosken koulussa on myös tulevana lukuvuotena 2026-2027 suuret opetusryhmät ja tarve aineenopettajan resurssille pysyy samankaltaisena kuin kuluvana lukuvuotena. Tarve käsityön, liikunnan ja muiden oppiaineiden opettamiselle on sellainen, että sitä ei pystytä hoitamaan luokanopettajien toimesta ns. täytetunteina. Lisäksi erityisesti käsityön opettaminen edellyttää erityisosaamista.

 

Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 23§ mahdollistaa, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää. Menettely edellyttää viranhaltijan kuulemista. Sami Mikkosta on kuultu virantoimitusvelvollisuuden määräaikaisen muuttamisen johdosta eikä hänellä ole asiaan huomautettavaa.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi: Ei tarpeen arvioida

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että luokanopettaja Sami Mikkosen virantoimitusvelvollisuutta muutetaan ajalle 1.8.2026-31.7.2027 siten, että hän toimii vuosiluokkien 7-9 käsityön (kovat materiaalit) ja liikunnan opettajan tehtävissä velvollisuudella opettaa myös muita oppiaineita. Palkkaus määräytyy hinnoittelutunnuksen 40307038 mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.