RSS-linkki
Kokousasiat:https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 27.08.2025/Asianro 52
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin viran avaaminen haettavaksi 1.1.2026 alkaen
SIVLTK 27.08.2025
152/01.01.01.01/2025
Enonkosken koulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin virka on ollut täyttämättä vakinaisesti elokuusta 2023 alkaen edellisen viranhaltijan virkasuhteen päättymisen jälkeen. Sivistyslautakunta on tammikuussa 2024 tehnyt päätöksen jättää virka määräajaksi täyttämättä siten, että asiaan palataan lukuvuoden 2024-2025 aikana.
Äidinkieli ja kirjallisuus on perusopetuksessa pakollinen oppiaine ja sen tuntimäärä on yhdessä matematiikan kanssan perusopetuksen korkein. Se on ylioppilaskirjoituksissa ainoa pakollinen kirjoitettava oppiaine ja ammatillisessa perustutkinnossa merkittävässä roolissa yhteisen tutkinnonosan aineissa (ns. YTO-aineet). Toisin sanoen äidinkieli ja kirjallisuus oppiaineena on keskeisessä roolissa myös perusopetuksen jälkeisessä oppivelvollisuuskoulutuksessa. Perusopetuksen aikana sen rooli on keskeinen, koska luku- ja kirjoitustaito ja sen kehittyminen sekä muut itsensä ilmaisemisen taidot luovat pohjaa opintomenestykselle.
Viran määräaikaiselle täyttämiselle ei ole enää perusteita ja se sisältyy kunnanvaltuuston hyväksymään henkilöstösuunnitelmaan. Tehtävää ei ole myöskään tarkoituksenmukaista täyttää tuntiopettajuutena, koska äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin viran opetusvelvollisuus (18 vvt) on hyvin lähellä päätoimisen tuntiopettajan päätoimisuuden rajaa (16 vvt). Tulee myös huomioida, että yläkoulussa tarvitaan riitävä aineenopetusresurssi myös muissa oppiaineissa. Näin ollen virkaan valittavalta tulee edellyttää valmiuksia myös muiden yläkoulun oppiaineiden opettamiseen, vaikka viran kelpoisuusvaatimuksena onkin asetuksen (986/1998) mukainen äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajan kelpoisuus. Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin virkaan voidaan osoittaa opetustunteja myös alakoulun äidinkielen ja kirjallisuuden tunneista, jolloin luokanopettajan opetusresurssia vapautuu muuhun käyttöön. Nämä ratkaisut tehdään aina lukuvuodeksi kerrallaan tarpeiden mukaisesti.
Lapsivaikutusten arviointi: Viran vakinaisella täyttämisellä on myönteisiä vaikutuksia lasten ja nuorten sivistyksellisten perusoikeuksien turvaamiseksi ja edistämiseksi.
Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila
Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila
Päätösehdotus 1) Sivistyslautakunta julistaa haettavaksi Enonkosken koulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin vakinaisen viran 1.1.2026 alkaen.
2) Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatilalle myönnetään valtuutus valita haastatteluun kutsuttavat viran kelpoisuusvaatimukset ja erityiset tarpeet täyttävät hakijat.
3) Haastatteluryhmään nimetään rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila, vararehtori Tanja Kaasinen sekä sivistyslautakunnan nimeämä jäsen.
5) Päätösehdotus virkaan valittavasta tuodaan sivistyslautakunnan syyskuun kokoukseen.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |