Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 27.08.2025/Asianro 49


 

Kyllikki Östringin testamenttivarojen käyttäminen sivistyslautakunnan alaisissa toiminnoissa

 

SIVLTK 27.08.2025     

218/02.07.02/2024  

 

 

Enonkosken koulun opettaja ja koulunkäynninohjaaja ovat kouluttautuneet oppisopimuksella nepsyvalmentajaksi ja tarjoavat osaamistaan Enonkosken kunnan käyttöön. Valmennus tapahtuu kouluajan ulkopuolella koulutyöstä eriytettynä. Sitä voidaan tarjota yksittäisen lapsen lisäksi myös perheelle. Yhden valmennuskokonaisuuden hinta (sis. valmennuskertojen suunnittelu ja toteutus sekä kirjallisen yhteenvetopalautteen) on 1000 euroa / kokonaisuus. Syksyn aikana ehditään toteuttaa neljä valmennuskokonaisuutta. Määrärahatarve testamenttivaroista on yhteensä 4000 euroa. Toimintaa on tarkoitus ensi vuonna jatkaa, jolloin asiasta tehdään talousarvioesitys testamenttivarojen käytöstä erikseen.

 

Liikunta- ja hyvinvointiohjaaja Maija Kapanen esittää seuraavaa:

”Esittäisin että Kyllikki Östringin testamenttirahoista tarjoittaisiin enonkoskelaisille 6-15 -vuotiaille mahdollisuutta osallistua syyslomalla

21.-23.10.25 Tanhuvarassa järjestettävään Outdoors -leiriin.

 

Outdoors leiri on sporttileiri, täynnä ulkoilua ja elämyksiä. Ohjelmassa mm. seikkailuliikuntaa, kiipeilyä, vesipelejä, vesiZorbing ja yhteisöllistä hauskanpitoa.

Hinta sisältää majoituksen, täyshoitoruokailut (aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala), ohjatun leiriohjelman, SportSpan käytön, valvonta koko leirin ajan (myös yöllä).

 

Leirille ei järjestetä yhteiskuljetusta, vaan jokainen itse huolehtii leirille meno- ja paluukuljetuksen.

 

Kustannusarvio:

Oletuksena leirille lähtijöitä 25hlöä

25*162€ = 4050

 

Tanhuvaaran tarjous leirin osallistumismaksuista oheismateriaalina.

 

Testamenttivaroja on tälle vuodelle lapsille ja nuorille  jakamatta vielä n. 15 000 euroa ja jo nyt on tiedossa, että osa myönnetyistä määrärahoista ei toteudu täysimääräisesti.

 

 

 

Lapsivaikutusten arviointi: Myönteisellä päätöksellä on myönteinen vaikutus lasten ja nuorten hyvinvointiin. Tukea tarvitsevat nepsy-lapset ja heiden perheensä saavat tarvitsemaansa tukea, jolla on myönteinen vaikutus myös koulunkäyntiä ajatellen. Leirin osallistumismaksun kustantaminen mahdollistaa lapsille osallistumisen mielekkääseen toimintaan perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta.

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta myöntää Kyllikki Östringin testamenttivaroja enonkoskelaisten lasten nepsyvalmennukseen sekä Tanhuvaarassa järjestettävän Outdoors-leirin osallistumismaksuihin yhteensä 8050 euroa.

 

Päätös