RSS-linkki
Kokousasiat:https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.08.2025/Pykälä 173
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanjohtajan viranhaltijapäätökset
KH 12.08.2025 § 173
Enonkosken kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita ja asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Kunnanjohtaja on tehnyt oheismateriaalina olevan luettelon mukaiset viranhaltijapäätökset
Valmistelija Toimistosihteeri Eerika Heiskanen
Puheenjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee päätökset tietoonsa saatetuiksi ja päättää ettei käytä niihin otto-oikeuttaan.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Kunnanhallituksen jäsen Marja Laitinen ilmoitti esteellisyydestä (yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 18.49-18.51.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |