Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2025/Pykälä 28


 

Tarkastuslautakunta (Tarkastuslautakunnan asettaminen)

 

KH 27.05.2025 § 127 

 

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

 

Tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunnan on huolehdittava kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta. Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta valvoo sidonnaisuuksien ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi. 

 

Kuntalain 75 §:n mukaan vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole:

1. kunnanhallituksen jäsen

2. pormestari tai apulaispormestari

3. henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain 28 § 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen

4. henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa kunnan määräysvallassa olevassa yhteisössä tai säätiössä, eikä

5. henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.

 

Enonkosken kunnan hallintosäännön (KV 31.5.2017 § 21) 8 §:n mukaan tarkastuslautakunnassa on 5 (viisi) jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto asettaa toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten tarkastuslautakunnan, jossa on puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kolme (3) muuta jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

KV 10.06.2025 § 28  

102/00.02.02/2025  

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto asettaa toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten tarkastuslautakunnan, jossa on puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kolme (3) muuta jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti asettaa toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten tarkastuslautakunnan

1. jäsen, puheenjohtaja Outi Nevavirta
-henkilökohtainen varajäsen Sanni Montonen
2. jäsen, varapuheenjohtaja Antti Loikkanen
-henkilökohtainen varajäsen Seppo Karvinen
3. jäsen Seppo J. Luostarinen
-henkilökohtainen varajäsen Sanna Ratia
4. jäsen Jari Luukkainen
-henkilökohtainen varajäsen Seppo Anttonen
5. jäsen Maria Loikkanen
-henkilökohtainen varajäsen Marja Liisa Räsänen