Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 04.09.2024/Pykälä 49


 

Varhaiskasvatuksen asiakaskysely

 

SIVLTK 04.09.2024 § 49  

159/00.01.03.02/2024  

 

 

Varhaiskasvatuslain (504/2018) 20 § 3 mom mukaan ”lapsille ja heidän vanhemmilleen tai muille huoltajilleen on toimipaikassa järjestettävä säännöllisesti mahdollisuus osallistua varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja arviointiin.”

 

Varhaiskasvatuksen asiakaskysely on toteutettu webpropol -kyselynä ajalla 29.5.–12.6.24. Kysely oli lyhyt, jotta vastauksia saataisiin mahdollisimman paljon. Linkki kyselyyn lähetettiin perheille Daisyssa ja lisäksi päiväkodin ovissa oli tiedotteet kyselystä. Tiedotteissa oli QR-koodit, jotka veivät suoraan kyselyyn. Vastaaminen haluttiin näin tehdä perheille mahdollisimman helpoksi. Kyselyyn vastasi 15 henkilöä. Asiakasperheitä päiväkodissa oli kyselyn aikaan 32 eli vastausprosentti oli 47 %. Kyselyn koonti oheismateriaalina.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi: Ei lapsivaikutuksia.

 

Valmistelija Päiväkodinjohtaja Anna Karvinen ja rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee asiakaskyselyn tulokset tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Sivistyslautakunta merkitsi asiakaskyselyn tulokset tietoonsa saatetuksi.