Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.08.2024/Pykälä 151

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Arviointikertomus 2023

 

TARKLTK 09.04.2024 § 19 

 

 

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lautakunta laatii vuosittain valtuustolle arviointikertomuksen.

 

Valmistelija Taina Törrönen

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen valmistelun sekä päättää jatkaa sen valmistelua seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

TARKLTK 31.05.2024 § 24 

 

 

 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen tekoa. Arviointikertomus hyväksytään ja allekirjoitetaan kokouksessa.

 

Lapsivaikutusten arviointi: Ei vaikutusta.

 

Valmistelija Taina Törrönen

  

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2023 ja esittää sen liitteen mukaisena kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KV 24.06.2024 § 20 

 

 

 

Arviointikertomus toimitetaan valtuutetuille.

 

Lapsivaikutusten arviointi: Ei vaikutusta.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Piia Pekonen

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto käsittelee vuoden 2023 arviointikertomuksen, merkitsee sen tiedokseen ja toimittaa sen edelleen toimenpiteitä varten kunnanhallitukseen.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

KH 13.08.2024 § 151  

84/00.03.02/2024  

 

 

Arviointikertomus toimitetaan hallitukselle.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi: Ei vaikutusta.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Piia Pekonen

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus pyytää lautakuntien lausunnot niin, että ne ovat käsiteltävissä viimeistään lokakuussa 2024, jolloin myös hallitus antaa oman lausuntonsa. Lausunnot toimitetaan kunnanvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle tiedoksi.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa