Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Enonkosken kunnan henkilöstöraportti vuodelta 2023

 

YHTTOIM 19.03.2024 § 8 

 

 

 

Henkilöstöraportin tarkoituksena on tuottaa työantajalle tietoa henkilöstön rakenteesta, työpanoksesta, työhyvinvoinnista, osaamisesta ja kehittämistarpeista. Työnantajan olisi kyettävä arvioimaan nykyiset henkilöstövoimavaransa ja ennakoitava tulevat tarpeet. Henkilöstövoimavarojen arviointi on osa hyvää henkilöstöpolitiikkaa.

 

Hyvän henkilöstöjohtamisen pääpaino on työhyvinvoinnin edistämisessä ja työsuoritusten tuloksellisuuden optimoinnissa. Henkilöstöraportilla tuotetaan tietoa, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi työhyvinvoinnin arvioinnissa ja työhyvinvoinnin kehittämistoimenpiteissä. Henkilöstöraportin muodossa tehtävä raportointi toimii myös perustana keskustelulle, jota luottamushenkilöt, kunnan johto, esimiehet ja henkilöstö käyvät.

 

Kunnanvaltuusto käsittelee henkilöstöraportin vuodelta 2023 erillisenä asiana tilinpäätöksen yhteydessä.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Yhteistoimintaelin käsittelee Enonkosken kunnan henkilöstöraportin vuodelta 2023 ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 26.03.2024 § 79 

 

 

Yhteistoimintaelin on 19.3.2024 (§ 8) käsitellyt henkilöstöraportin vuodelta 2023 ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus käsittelee henkilöstöraportin vuodelta 2023 ja esittää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Kari Turunen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 10.38.

 

KV 24.06.2024 § 21  

71/01.00.02/2024  

 

 

Henkilöstöraportti 2023 toimitetaan valtuutetuille.

 

Lapsivaikutusten arviointi: Ei vaikutusta.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Piia Pekonen

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy vuoden 2023 henkilöstöraportin.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa