Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 31.05.2024/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Vuoden 2023 tilinpäätös - jatkokäsittely korjaukset tilinpäätökseen

 

KH 26.03.2024 § 78 

 

 

Kuntalain (410/2015) 113 §:n 1 mom. mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu, toimintakertomus ja konsernitase, konsernituloslaskelma ja konsernin rahoituslaskelma liitetietoineen.

 

Kunnan tilikauden tulos 632 418 euroa

Toimintakate - 3 835 602 euroa

Vuosikate 1 182 885 euroa

Verotulot 2 890 271 euroa

Valtionosuudet 1 877 734 euroa

 

Tilinpäätös 2023 toimitetaan kokousedustajille.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen ja esittää tilikauden ylijäämän, 632 418 euroa, kirjattavaksi oman pääoman yli/alijäämätilille
2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan sekä tilintarkastajan tarkastettavaksi, ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi
3. oikeuttaa keskustoimiston tekemään tilinpäätökseen tarvittaessa teknisiä korjauksia
4. valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan allekirjoittamaan tilintarkastajalle annettavan vahvistusilmoituskirjeen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä esityksen kohdat 1-4.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Kunnaninsinööri Otto Häkkinen oli asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn ajan klo 9.30-9.42.

 Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila oli asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn ajan klo 9.35-9.55.             

 

 Kunnanhallituksen jäsen Kati Laukkanen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 10.14.

 

KH 28.05.2024 § 107 

 

 

 

Kunnanhallitus käsitteli Enonkosken kunnan tilinpäätöksen 26.3.2024 (§ 78) kokouksessaan. Tilintarkastaja on ilmoittanut, että ko. tilinpäätöksessä on tullut sivulle 65 virheellisesti toiseen kertaan taulukko sivun 64  taulukko "12. Yhteenveto valtuuston hyväksymien sitovien erien toteuttamisesta" Käyttötalousosa, vaikka ko. sivulla olisi pitänyt olla Investointiosa. Samassa yhteydessä on tehty muutkin tilintarkastajan tekemät korjausehdotukset, lisäykset sekä tekniset korjaukset tilinpäätökseen.

 

Hallituksen käsiteltäväksi uudelleen tuleva Tilinpäätös 2023 korjatut kohdat  ovat merkitty punaisella.

 

Tilinpäätös 2023 korjattu versio toimitetaan kokousedustajille.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi:

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. allekirjoittaa vuoden korjatun 2023 tilinpäätöksen ja esittää tilikauden ylijäämän, 632 418 euroa, kirjattavaksi oman pääoman yli/alijäämätilille
2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan sekä tilintarkastajan tarkastettavaksi, ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi
3. oikeuttaa keskustoimiston tekemään tilinpäätökseen tarvittaessa teknisiä korjauksia
4. valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan allekirjoittamaan tilintarkastajalle annettavan vahvistusilmoituskirjeen

 

Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä esityksen kohdat 1-4.

 

 

TARKLTK 31.05.2024 § 25  

72/02.06.01.03/2024  

 

 

Kuntalain 123 §:n mukaan tilintarkastajan on toukokuun loppuun mennessä tarkastettava julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös.

 

Tilintarkastaja on tilintarkastuskertomuksessaan esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltaan tilikaudelta. Tilintarkastuskertomus luovutetaan kokouksessa tarkastuslautakunnalle.

 

Lapsivaikutusten arviointi:  Ei vaikutusta.

 

Valmistelija Taina Törrönen

  

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
- merkitsee tiedokseen tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2023
- saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kunnanvaltuustolle
- esittää kunnanvaltuustolle, että Enonkosken kunnan vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään ja, että kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja lautakuntien johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2023.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa