Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Tuntijaon tarkennus eräitä oppiaineita koskien

 

SIVLTK 23.05.2024 § 32  

108/12.00.00.01/2024  

 

 

Perusopetuksen valtakunnallisessa tuntijakoasetuksessa (422/2012) ohjeistetaan, että yhteiskuntaoppia opetetaan vuosiluokilla 4-6 vähintään kaksi vuosiviikkotuntia ja vuosiluokilla 7-9 vähintään kolme vuosiviikkotuntia. Vastaavasti tuntijakoasetuksessa on määriteltynä, että biologiaa ja maantietoa opetetaan vuosiluokilla 7-9 seitsemän vuosiviikkotuntia sekä fysiikkaa ja kemiaa vuosiluokilla 7-9 seitsemän vuosivikkotuntia.

 

Näiden oppiaineiden jakautuminen eri vuosiluokille on vakiintunut, mutta kuluvan lukuvuoden aikana on ilmennyt, että varsinkin vuosiluokkien 5-6 historian ja yhteiskuntaopin tuntien jakautumista eri vuosiluokille tulee tarkentaa, koska siinä on noudatettu erilaisia käytäntöjä. Samalla on tarpeen päättää virallisesti tuntijaon jakautuminen niissä oppiaineissa, joissa on niputettu yhteen kaksi oppiainetta,mutta joista annetaan lukuvuosi- ja päättötodistukseen erilliset arvosanat.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi: On lapsen edun mukaista, että tuntijako on yksiselitteinen, jotta oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen toteutuu.

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta tarkentaa Enonkosken koulun tuntijakoa siten, että

1) Historiaa opetetaan viidennellä luokalla kaksi vuosiviikkotuntia, kuudennella luokalla yksi vuosiviikkotunti ja vuosiluokilla seitsemän ja kahdeksan kummallakin kaksi vuosiviikkotuntia.

2) Yhteiskuntaoppia opetetaan viidennellä ja kuudennella luokalla kummallakin yksi vuosiviikkotunti ja yhdeksännellä luokalla kolme vuosiviikkotuntia.

3) Biologiaa opetetaan seitsemännellä ja kahdeksannella luokalla yksi vuosiviikkotunti kummallakin luokalla ja yhdeksännellä luokalla kaksi vuosiviikkotuntia. Maantietoa opetetaan yksi vuosiviikkotunti jokaisella vuosiluokalla 7-9.

4) Fysiikan ja kemian opetus jakautuu puoliksi jokaisella vuosiluokalla 7-9.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa