Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 02.05.2024/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Nuorten työharjoittelutuki 2024

 

VALTK 22.02.2024 § 6 

 

 

 

Enonkosken kunta on tukenut enonkoskelaisia nuoria työllistymisessä kesäisin jo monen vuoden ajan työharjoittelutuen turvin. Talousarvioon on varattu vuodelle 2024 kohtaan avustukset nuorten työllistämistä varten 15 000 euroa. Työharjoittelutukea maksetaan 1.6.-31.8.2024 ajalta.

 

Aiempina vuosina Osuuspankki on osoittanut oman avustuksensa nuorten työharjoittelutukea varten. Tänä vuonna Osuuspankilla on oma kampanjansa nuorten työllistämiseksi yhdistyksiin kesätöihin.

 

Työharjoittelutukea maksetaan vapaa-aikalautakunnan 10.3.2016 tekemän päätöksen (4 §) mukaisesti 230 €/10 harjoittelupäivää ja 350 €/15 harjoittelupäivää Y-tunnuksen omaaville enonkoskelaisille yrityksille ja julkisyhteisöille. Yksityinen kotitalous on saanut tukea vastaavasti 170 €/10 harjoittelupäivää ja 250 €/15 harjoittelupäivää varten.

 

Palkan lisäksi työnantaja on velvollinen maksamaan työstä aiheutuvat sivukulut kuten verot, sosiaaliturvamaksut, työeläkemaksut, tapaturma-, työttömyysvakuutus- ja ryhmähenkivakuutusmaksut.

 

KT ja pääsopijajärjestöt ovat antaneet suosituksen koululaisten kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2023-2025. Suositus koskee kunta- ja hyvinvointialaa.

Kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt (jäljempänä KT ja järjestöt) suosittelevat kunnille, kuntayhtymille, hyvinvointialueille ja hyvinvointiyhtymille (työnantajat), että ne antaisivat myös kesällä 2024 koululaisille mahdollisuuden tutustua työnantajan monipuolisiin työtehtäviin ja alan tarjoamiin mahdollisuuksiin. Hyvä kokemus kesäharjoittelusta parantaa työnantajakuvaa ja voi innostaa koululaisen hakeutumaan opintoihin, joiden avulla voi työllistyä kunta- ja hyvinvointialalle.

"Kunta- ja hyvinvointialan tutustu työelämään ja tienaa" -mallin kahden viikon kesäharjoitteluohjelman suorittamisesta KT ja järjestöt suosittelevat maksettavaksi kertakaikkisena palkkana täydellä työajalla 38,25 h/vko.

  • 390 euroa vuonna 2023
  • 400 euroa vuonna 2024
  • 410 euroa vuonna 2025. 

Palkka sisältää vuosilomakorvauksen. Työsuhteissa noudatetaan kunta- tai hyvinvointialan virka- ja työehtosopimusta (yleensä KVTES ja HYVTES) muiden työsuhteen ehtojen osalta. Palkasta maksetaan myös lakisääteiset sosiaaliturvamaksut henkilön iästä riippuen.

 

Enonkoskella nuoret ovat tutustuneet työelämään 30 h/viikko. Jatkaisimme tätä käytäntöä ja maksamme KT:n suosituksen mukaan huomioiden työaikaprosentin vaikutus.

 

 Nuorten työharjoittelutuen perusteet ovat pykälän liitteenä. Oheismateriaalina on myös työharjoittelutuen hakulomake sekä tiedote työnantajalle.

 

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja VALTK Kimmo Jaatila

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja VALTK Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus Harjoittelutuki julistetaan haettavaksi siten, että harjoittelutuki myönnetään perusteiden mukaisesti talousarvion puitteissa.

Työharjoittelutukena maksetaan 2 viikolta 312 € ja 3 viikolta 468 €. Yksityinen kotitalous saa tukea vastaavasti 170 €/10 harjoittelupäivää ja 250 €/15 harjoittelupäivää varten. Työaika 30 h/viikko.

Harjoittelutuki julistetaan haettavaksi 12.4.2024 klo 15.00 mennessä. Myöhässä tulleet hakemukset jätetään käsittelemättä.

Nuorten työharjoittelutuki kuulutetaan haettavaksi perustoimintatuen hakemisen yhteydessä Itä-Savossa, kunnan kotisivuilla, sosiaalisessa mediassa sekä ilmoitustauluilla.

 

Muutettu päätösehdotus Rehtori-sivistystoimenjohtaja VALTK Kimmo Jaatila muutti päätösehdotustaan siten, että nuorten työharjoittelutuen perusteet kohtaa 5 muutetaan kuulumaan "Harjoittelutukea maksetaan 306 € / 10 pv ja 459 € / 15 pv ensisijaisesti enonkoskelaiselle tai Enonkoskella toimiville y-tunnuksen omaaville yrityksille, yhdistyksille ja julkisyhteisöille".

 

 Harjoittelutuki julistetaan haettavaksi siten, että harjoittelutuki myönnetään perusteiden mukaisesti talousarvion puitteissa.

 

 Työharjoittelutukena maksetaan 2 viikolta 312 € ja 3 viikolta 468 €. Yksityinen kotitalous saa tukea vastaavasti 170 €/10 harjoittelupäivää ja 250 €/15 harjoittelupäivää varten. Työaika 30 h/viikko.

 

 Harjoittelutuki julistetaan haettavaksi 12.4.2024 klo 15.00 mennessä. Myöhässä tulleet hakemukset jätetään käsittelemättä.

 

 Nuorten työharjoittelutuki kuulutetaan haettavaksi perustoimintatuen hakemisen yhteydessä Itä-Savossa, kunnan kotisivuilla, sosiaalisessa mediassa sekä ilmoitustauluilla.

 

 

 

Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

VALTK 02.05.2024 § 19  

330/12.05.03/2023  

 

 

Määräaikaan mennessä nuorten työharjoittelutukihakemuksia tuli 55 henkilöltä. Yhteensä haettuja viikkoja oli 113, lisäksi 11:sta hakemuksessa haettu aika oli joku muu kuin 2-3 viikkoa. Suuren hakijamäärän vuoksi on huomioitava, että määräraha (yht. 15 000 €) ei riitä kaikille hakijoille.

 

Oheismateriaalina ovat yhteenvedot kaikista hakijoista.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi: Työharjoittelutuki edistää nuorten työllistymistä, työelämätaitojen oppimista ja yhteiskuntaan kiinnittymistä. Nuoret oppivat samalla myös vastuullista rahan käyttöä.

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja VALTK Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus  Vapaa-aikalautakunta myöntää työharjoittelutukea hakemuksen mukaisesti seitsemäsluokkalaisille ja sitä vanhemmille hakijoille. Kuudesluokkalaisille hakijoille tukea ei myönnetä, koska se ei ole lautakunnan vahvistamien kriteereiden mukaista. Tukea ei myönnetä myöskään ammattikorkeakoulun harjoittelua varten, koska Enonkoksen kunnassa toteutettavat AMK-harjoittelujaksot ovat olleet palkattomia.

Päätösehdotuksen hyväksyminen edellyttää, että vapaa-aikalautakunta on edellisessä pykälässä myöntänyt Kyllikki Östringin testamenttivaroja työharjoittelutukea varten, koska talousarvion mukainen määräraha ei riitä tuen myöntämiseen edellä esitetyn mukaisesti.
 

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä Kati Laukkanen ilmoitti esteellisyydestä (intressijäävi) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa