Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 89

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vuosilomajärjestelyt ja kunnanviraston sulkeminen kesällä 2024

 

KH 16.04.2024 § 89  

86/00.02.01/2024  

 

Kunnanvirasto on jo vuosikausien ajan suljettu kesäisin kolmeksi viikoksi lomajärjestelyjen vuoksi. Käytäntö on osoittanut, että täysipainoinen asiakaspalvelu on mahdollista vain silloin, kun suurin osa työntekijöistä on paikalla. Tämän mahdollistaa se, että työntekijät voisivat olla lomalla yhtä aikaa.

 

Kunnanviraston henkilökunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnanvirasto suljetaan kolmeksi viikoksi myös tulevana kesänä 8.-28.7.2024 väliseksi ajaksi. Lisäksi esitämme, että kunnanvirasto pidetään suljettuna helatorstain jälkeisenä perjantaina 10.5.2024.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä, että kunnanvirasto pidetään suljettuna 10.5.2024 ja 8.- 28.7.2024.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa