Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 47

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuuston päätösten laillisuusvalvonta

 

KH 27.02.2024 § 47  

59/03.02/2024  

 

Kuntalain 39.2 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

14.12.2021 pidetyssä kokouksessa valtuusto päätti

§ 54 Vesi- ja viemärilaitoksen taksojen tarkistamisesta

 

Päätöksestä on valitettu Itä-Suomen hallinto-oikeuteen 5.1.2022 saapuneella kirjeellä, jossa em. valtuuston päätös pyydettiin kumoamaan kokonaisuudessaan. Itä-Suomen hallinto-oikeus on 8.2.2023 (370/2023) antanut päätöksen, jossa hallinto-oikeus on jättänyt valittajan vastineessaan esittämän valitusperusteen tutkimatta. Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen.

 

Em. hallinto-oikeuden päätöksestä on 27.2.2023 pyydetty Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Korkein hallinto-oikeus on 22.2.2024 (513/2024) antanut päätöksen, jossa valituslupahakemus hylätään. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua valitukseen.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa valtuuston päätöksen 14.12.2021 (§ 54) olevan lainvoimainen ja täytäntöönpanokelpoinen.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa