Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2024/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Esityksen tekeminen Itä-Savon yliopistosäätiön hallituksen jäseneksi

 

KH 06.02.2024 § 26  

23/00.00.01.01/2024  

 

 

Itä-Savon yliopistosäätiön sääntöjen mukaan säätiön hallitukseen kuuluu seitsemän jäsentä, jotka valitaan kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että vuosittain erovuorossa on ensin kolme ja sen jälkeen neljä jäsentä. Hallitukseen kuuluu Itä-Savon eri kunnista kolme jäsentä, Itä-Savon liike- ja elinkeinoelämän edustajista kaksi jäsentä ja Itä-Suomen yliopiston ja sen laitoksen edustajista kaksi jäsentä.

 

Hallituksen jäsenistä erovuorossa vuonna 2024 ovat -------------, ---------------------------------------------- Hallituksessa jatkavia jäseniä ovat ------------------------------------------------------------

 

Säätiön hallituksen vuosikokous, jossa hallituksen jäsenet nimetään pidetään maalis-huhtikuun aikana. Säätiön sääntöjen mukaan Itä-Savon kunnille, Itä-Suomen yliopistolle, Etelä-Savon kauppakamarin Savonlinnan kauppakamariosastolle, Savonlinnan seudun Yrittäjät ry:lle ja Savonlinnan käsi- ja pienteollisuus ry:lle tulee varata tilaisuus tehdä esitys hallituksen jäsenistä.

 

Esitys pyydetään toimittamaan säätiön asiamiehelle, --------------------- viimeistään 23.2.2024.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esityksen tekemisestä Itä-Savon yliopistosäätiön hallituksen jäseneksi

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että se ei tee esitystä Itä-Savon yliopistosäätiön hallituksen jäsenestä.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa