Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.01.2024/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin viran täyttämättä jättäminen

 

SIVLTK 24.01.2024 § 6  

5/01.01.02/2024  

 

 

Enonkosken koulussa on jäänyt avoimeksi äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin virka elokuussa 2023. Virassa on tällä hetkellä määräaikainen viranhoitaja.

 

Po. virassa on ollut viime vuosien aikana suuri vaihtuvuus. Tämä paitsi kuormittaa työyhteisöä myös ja ennen kaikkea hankaloittaa oppilaiden etenemistä äidinkielen ja kirjallisuuden opinnoissa. Tämä oppiaine on välineaine monen aineen opiskelussa, ainoa pakollinen kirjoitettava aine ylioppilaskirjoituksissa ja myös pakollinen ns. YTO-aine ammatillisessa koulutuksessa. Viranhoitajan jatkuva vaihtuminen tuo mukanaan myös arviointiin liittyvän eettisen kysymyksen eli perustuuko arviointi todelliseen osaamiseen, mikäli arviointia suorittava viranhoitaja jatkuvasti vaihtuu. Tällä on merkitystä jopa jatko-opintoihin hakeutumisen kannalta.

 

On tarkoituksenmukaista, että virkaa ei tässä vaiheessa julisteta haettavaksi, vaan oppilaiden opintojen jatkuvuuden takaamiseksi viran vakinaista täyttämistä lykätään ja virka täytetään edelleen määräaikaisena. Viran nykyinen väliaikainen hoitaja on antanut suostumuksensa jatkaa viranhoitajana myös lukuvuoden 2024-2025 aikana. Hän saavuttaa tämänhetkisen tiedon mukaan asetuksen 986/1998 mukaisen aineenopettajan kelpoisuuden ennen seuraavan lukuvuoden alkamista.

 

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta
1) Päättää, että äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin virka jätetään tässä vaiheessa vakinaisesti täyttämättä. Viran täyttämiseen palataan lukuvuoden 2024-2025 aikana.
2) Toteaa, että Enonkosken kunnan hallintosäännön mukaan rehtori-sivistystoimenjohtajan toimivaltaan kuuluu väliaikaisen viranhaltijan ottaminen korkeintaan lukuvuodeksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa