Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Äänestysjärjestelyistä tiedottaminen presidentinvaaleissa 2024

 

KESKVLTK 14.12.2023 § 14  

574/00.00.00.01/2023  

 

 

Keskusvaalilautakunnan on hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkamista tiedotettava, sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset kuntalain 108 §:n mukaan saatetaan tiedoksi, seuraavat asiat:

 

 1. Presidentinvaalien 1. vaalipäivä (sunnuntai 28.1.2024) ja mahdollinen 2. vaalipäivä (su 11.2.2024) sekä äänestysalueiden äänestyspaikkojen nimet, käyntiosoitteet ja äänestysaika (klo 9-20)

 

 2. Ennakkoäänestysajanjakso 1. vaali (17.-23.1.2024) ja mahdollinen 2. vaali (31.1.-6.2.2024) sekä kaikkien kunnan alueella olevien yleisten ennakkoäänestyspaikkojen nimet, käyntiosoitteet sekä aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat.

 

Keskusvaalilautakunta voi lisäksi harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.

 

 

 

Valmistelija Keskusvaalilautakunnan sihteeri Eerika Pihlapuro

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että liitteenä toimitettu kuulutus
presidentinvaalien osalta julkaistaan kunnan ilmoitustaululla, sanomalehti
Itä-Savossa ja kunnan kotisivuilla.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa