Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 280

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Oppisopimuskoulutuksen ohjauspalkkion maksaminen ohjaajalle

 

JORY 16.11.2023 § 33 

 

 

 

Henkilökunnan kouluttaminen oppisopimuksella on yksi mahdollisuus saada ammattitaitoista työvoimaa kunnan tarpeisiin.

 

Työnantaja ja opiskelija (tutkintoa, tai sen osaa suorittava työntekijä) ovat oppisopimuksen tärkeimmät osapuolet, sillä opiskelusta suurin osa tapahtuu työtehtävien parissa työelämässä oppien. Lisäksi mukana ovat oppilaitos ja oppisopimustoimija. Oppisopimusopiskelijan kanssa eniten tekemisissä on työpaikkaohjaaja, joka ohjaa opiskelijaa työpaikalla.

 

Työnantajalle ei tule oppisopimusopiskelijan rekrytoinnista ja kouluttamisesta muita suoria kustannuksia kuin opiskelijan palkka sivukuluineen.

 

Koulutuksen järjestäjä voi maksaa työnantajalle koulutuskorvausta, jos työnantaja ja koulutuksen järjestäjä arvioivat koulutuksesta aiheutuvan kuluja työnantajalle ja sopivat koulutuskorvauksen maksamisesta oppisopimuksessa. Työnantajalle maksetaan koulutuskorvausta työelämässä oppimisen ohjauksen kustannuksista. Perustutkintoon johtavissa oppisopimuskoulutuksissa korvaus on 0-250 euroa/kk (jopa 350 euroa/kk) ja ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa 0-200 euroa/kk.

 

Kunta-alan yleiseen virka- ja työehtosopimukseen on tullut muutoksia II luvun Palkkaus-kohtaan. Tehtäväkohtaisen palkan 9 § 1 mom. soveltamisohjeen kohtaan 3.2 kohtaan on lisätty teksti koskien työpaikkaohjaajia. Työpaikkaohjaajalla tarkoitetaan sellaista tehtävää, jossa ohjataan ja tuetaan oppisopimusopiskelijoita ja muita opiskelijoita käytännön työssä/harjoittelussa. Työnantajan on syytä varmistaa työpaikkaohjaukseen käytettävän työajan riittävyys ja työpaikkaohjaajan osaaminen ohjaustehtävässä.

 

Työpaikkaohjaajan tehtävissä toimivien palkkausta määrättäessä otetaan huomioon ohjaustehtävän vaikutus tehtävän vaativuuteen, mikäli ohjaustehtävä on määräaikainen, korkeampi tehtäväkohtainen palkka maksetaan tältä ajalta.

 

Tällä hetkellä oppisopimusopiskelijan ohjaamisesta maksetaan työnantajalle korvausta 50 euroa/kuukaudessa, joka on perusteltua ohjata oppisopimusopiskelijan ohjaajalle. Sama korvaus maksetaan myös ulkopuoliselle ohjaajalle, mikäli omasta organisaatiosta ei löydy sopivaa ohjaajaa ohjaustehtävää suorittamaan.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Johtoryhmä hyväksyy selostusosan mukaisesti, että ohjauspalkkio oppisopimusopiskelijan ohjaamisesta maksetaan oppisopimuksessa sovittavan palkkion mukaisesti, joka on tällä hetkellä 50 euroa/kuukausi. Palkkio maksetaan myös organisaation ulkopuoliselle ohjaajalle. Johtoryhmä lähettää asian hyväksyttäväksi vielä yhteistoimintaelimessä sekä tiedoksi kunnanhallitukselle.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

YHTTOIM 30.11.2023 § 39 

 

 

Johtoryhmä on käsitellyt 16.11.2023 kokouksessaan oppisopimusohjauksen ohjauspalkkion maksamisen ohjaajalle.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Yhteistoimintaelin hyväksyy osaltaan oppisopimuskoulutuksen ohjauspalkkion maksamisen ohjaajalle 16.11.2023 johtoryhmän tekemän päätöksen pohjalta ja vie asian tiedoksi kunnanhallitukselle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 18.12.2023 § 280  

558/01.02.00.00/2023  

 

Johtoryhmä ja yhteistoimintaelin ovat käsitelleet kokouksissaan oppisopimuskoulutuksen ohjauspalkkion maksamisen periaatteet ja esittävät ne edelleen kunnanhallitukselle tiedoksi.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tietoon saatetuksi johtoryhmän ja yhteistoimintaelimen päätökset oppisopimuskoulutuksen ohjauspalkkion maksamisesta selostusosan mukaisesti.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa