Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 19.10.2023/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kyllikki Östringin testamenttivarojen käyttö vuonna 2023 vapaa-aikatoimen alaisissa toiminnoissa

 

VALTK 19.10.2023 § 30  

536/02.07.02/2023  

 

Enonkosken kunnanhallitus on 1.2.2022 (§ 29) päättänyt testamenttivarojen käytöstä. Testamenttivaroja käytetään vuosittain 100 000 euroa/vuosi vuodesta 2022 alkaen.

 

Varat kohdennetaan vuosittain testamentin mukaan 50 000 euroa lastensuojelutyöhön ja lapsiperheiden sosiaalityöhön sekä 50 000 euroa vanhusten virikkeelliseen toimintaan ja kulttuuritoimintaan. Varat käytetään olemassa olevien palveluiden parantamiseen ja uusien palveluiden tuottamiseen edellä mainituille kohderyhmille. Varojenkäytöstä vastaavat hallintokunnat vuosittain. Lautakunnan kokoukseen voidaan tuoda uusia ehdotuksia pitkin vuotta.

 

 

  Liitteenä liikunnanohjaajan jättämä testamenttivarojen käyttö- ja toimintasuunnitelma.

 

 

 

Valmistelija toimistosihteeri Eerika Pihlapuro

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja VALTK Kimmo Jaatila

 

Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta myöntää testamenttivaroja hakemuksen mukaisesti Halloween-discon ja E-sports-illan järjestämiseen ja pelitietokoneen hankintaan vuonna 2023. Hakemuksen viimeinen kohta käsitellään kunnanhallituksessa toimintavuotta 2024 koskien.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä  Kunnanjohtaja Minna Laurio poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.34


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa