Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 267

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Vuoden 2024 talousarvio ja vuosien 2025 - 2026 taloussuunnitelma

 

KH 28.11.2023 § 267  

500/02.02.00/2023  

 

 Talousarvion lähtökohtana ovat olleet talousarvioraami ja talousarvion laadintaohjeet, vuoden 2023 toteumat, talousarvio ja Kuntastrategia 2022-2025 ja sen toimeenpano-ohjelma. Kunnanhallitus on kokouksessaan 5.9.2023 (§ 204) tehnyt talousarvion valmistelua varten päätöksen, jossa vuoden 2024 talousarvion sitovuustason (tulosalue) mukainen raamin ylitys on erikseen perusteltava ja sen on lähtökohtaisesti perustuttava esimerkiksi kuntaa sitovaan sopimukseen (hankintasopimus tmv.) tai sen on edistettävä kuntastrategian toteuttamista

 

 Valtuusto on kokouksessaan 14.11.2023 (§ 37) tehnyt päätöksen, jossa vuonna 2024 talousarvion tuloveroprosentti on 8,40 %.

 

 Talousarviovalmistelussa on huomioitu kunta-alan virka- ja työehtosopimukset mukaiset korotukset sekä henkilöstölisäykset.

 

 Lautakunnat ovat käsitelleet talousarvioesityksensä 20.10.2023 mennessä. Tekninen toimi on käynyt investoinnit läpi 16.10.2023 kokouksessaan. Näiden pohjalta kunnanjohtaja on laatinut oman talousarvioesityksensä. Lautakuntien esityksiä ja kunnanjohtajan alustavaa esitystä on käsitelty valtuustoseminaarissa 14.11.2023. Kunnanhallitus käsittelee talousarvioehdotusta 28.11.23 ja kunnanvaltuusto hyväksyy talousarvion ja -suunnitelman 18.12.2023.

 

 Talousarvioehdotuksessa toimintatuottoja (ulkoiset) arvioidaan kertyvän noin 1,56 miljoonaa euroa (- 3,4 %) ja toimintakuluja 6,13 miljoonaa euroa (+ 5,3 %). Toimintakate on näin ollen -4,54 miljoonaa euroa (+ 8,8 %). Toimintakuluissa suurimmat määrärahaerät ovat henkilöstökulut (3,1 miljoonaa euroa eli + 10,4 %) ja palvelujen ostoissa (1,6 miljoonaa euroa eli - 0,9 %). Muutokset arvioidaan vuoden 2023 talousarvioon nähden.

 

 Verorahoituksen osalta verotuloja arvioidaan kertyvän 2 759 000 euroa

 (- 0,7 %) ja valtionosuuksia 1 922 320 euroa (+ 2,2 %) verrattuna vuoden 2023 talousarvioon nähden. Talousarvion vuosikate on 277 402 euroa

 (- 53,7 %). Vuosikate ei kata suunnitelman mukaisia poistoja - 634 358 euroa (+8,3 %). Tilikauden tuloksesta tulee alijäämäinen -356 956 euroa. Nettoinvestoinnit ovat 765 500 euroa. Investointeja varaudutaan kattamaan kassavaroilla ja tulorahoituksella.

 

Liitteenä on eriteltynä talousarvion valmistelutilanne ja määrärahaesitykset vastuualueittain sekä luonnos investointisuunnitelmaksi.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus käsittelee vuoden 2024 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelman sekä investointiohjelman vuodelle 2024 sekä investointi suunnitelman vuosille 2025-2025 ja lähettää ne edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti tehdä talousarvion v. 2024 investointien ja vuosien 2025-2026 investointisuunnitelmien osalta seuraavat muutosesitykset ja esittää ne edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi:

1. Tasekustannuspaikka 4100 Liikenneväylät, projekti 9421 Pirttiniementie pintarakenteen korjaus, poistetaan vuodelta 2024 ja 2025 molemmista 30 000 euroa ja siirretään investointiin 60 000 euroa vuodelle 2026.
2. Tasekustannuspaikka 4104 Muut yleiset alueet, projekti 9466 Koskenvarren kehittäminen investoinnin toteuttamisen ehtona on, että suunnitelma tulee olla etukäteen hyväksyttynä ja selvitetään myös hankerahoituksen mahdollisuus.
3. Tasekustannuspaikka 4114 Ulkoilu-ja liikuntapaikat, projekti 9308 Jääkiekkokaukalon laidat, vuodelta 2025 poistetaan 23 000 euron varaus ja vuodelle 2024 varataan 45 500 euron investointimääräraha.
4. Tasekustannuspaikka 4220 Toimitilat, kohde 4262 Kirkonkylän koulu, projekti 9476 Ikkunat vuodelta 2025 poistetaan 65 000 euroa ja varataan vuodelle 2024 investointiin 120 000 euroa.
5. Tasekustannuspaikka 4220 Toimitilat, kohde 4272 Liikuntatalo, projekti 9312 Lämpimän käyttövesikierron suunnittelu ja uusiminen vuodelta 2024 poistetaan 2 000 euroa.
6. Tasekustannuspaikka 4220 Toimitilat, kohde 4286 Päiväkoti, projekti 9407 Etupihan puuaidan uusiminen sekä keinu vuodelta 2025 poistetaan 8 000 euroa ja vuodelle 2024 varataan investointiin 11 000 euroa.

Muilta osin hallitus hyväksyi esityksen mukaisesti talousarvion liitteenä olevan talousarvion vuodelle 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2025-2026 ja esittää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Kunnaninsinööri Otto Häkkinen oli asiantuntijana kokouksessa klo 11.40-12.46 esittelemässä teknisen lautakunnan talousarvion ja investointisuunnitelman vuosille 2024-2028.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa