Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 263

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kuntarahoitus Oyj:n osakkeiden siirtäminen arvo-osuusjärjestelmään

 

KH 28.11.2023 § 263  

554/02.05.06/2023  

 

Kuntarahoituksen varsinainen yhtiökokous päätti 28.3.2023 yhtiön osakkeiden liittämisestä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään arvo-osuusjärjestelmään. Arvo-osuusjärjestelmään siirtyminen pyritään toteuttamaan yksinkertaistetulla mallilla osakeyhtiölain määräajoista poiketen, koska kaikki osakkeenomistajat ovat yhtiön tiedossa ja tavoitettavissa.  

 

Enonkosken kunta omistaa Kuntarahoitus Oy:n osakkeita. Kuntarahoitus Oy:n osakkeenomistajien tulee toimittaa yhtiölle 31.12.2023 mennessä kirjaamishakemuksen, jonka perusteella asiamiespankkina toimiva OP huolehtii arvo-osuuksien kirjaamisesta.

 

Yksinkertaistetun toteuttamismallin takia kirjaamishakemuksessa osakkeenomistaja antaa myös suostumuksensa osakeyhtiölain mukaisista arvo-osuusjärjestelmään liittyvistä määräajoista ja tiedottamis- ja ilmoitusvelvollisuuksista poikkeamiseen.

 

Arvo-osuusjärjestelmään kuuluminen edellyttää, että jokaisella osakkeenomistajalla on arvo-osuustili. Arvo-osuustiliin yhdistetään hoitotili, jolle muun muassa osingot maksetaan.

 

Siirtyminen arvo-osuusjärjestelmään pyritään toteuttamaan alkuvuoden 2024 aikana. Kuntarahoituksen hallitus päättää ilmoittautumisajasta, jonka aikana asiamiespankkina toimiva OP huolehtii arvo-osuuksien kirjaamisesta osakkeenomistajien toimittamien kirjaamishakemusten perusteella. Ilmoittautumisaika rekisteröidään kaupparekisteriin ja sen päätyttyä osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään.  

 

Siirtymisen aikatauluun vaikuttaa Helsingin käräjäoikeudessa vireillä olevat hakemukset kadonneiden väliaikaistodistusten kuolettamiseksi. Ennen käräjäoikeuden päätöksiä väliaikaistodistusten kuolettamisesta Kuntarahoitus ei voi liittää osakkeita arvo-osuusjärjestelmään. Päätöksiä odotetaan aikaisintaan tammikuun jälkimmäisellä puoliskolla.  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tietoon saatetuksi, että kunnan omistamat Kuntarahoitus Oyj:n osakkeet liitetään Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään arvo-osuusjärjestelmään.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa