Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2023/Pykälä 249

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Enonkosken kunnan vuoden 2023 tuloveroprosentti

 

KH 07.11.2023 § 249  

538/02.03.01.00/2023  

 

Kuntalain (410/2015) 111 §:n mukaan valtuuston on päätettävä viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.

 

Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §). Vuoden 2024 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee näin ollen ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään perjantaina 17.11.2023.

 

Kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennettiin kuluvalle vuodelle 12,64 prosenttiyksiköllä. Näin ollen tuloveroprosentit ovat tällä hetkellä prosentin sadasosan tarkkuudella. Ensi vuoden tuloveroprosentit tulee määrätä ja ilmoittaa 0,10 %-yksikön tarkkuudella, eli näin ollen kaikkien kuntien tuloveroprosentit muuttuvat. Jos kunta ei ilmoita tuloveroprosenttinsa määräajassa Verohallinnolle tai virheellisesti (ei 0,10 % -yksikön tarkkuudella) kunnan vuoden 2023 sovellettua tuloveroprosenttia voidaan pyöristää lähimpään prosenttiyksikön kymmenykseen vuodelle 2024. (Laki verotusmenettelystä 91 a § ja 91 b §).

 

Vuosina 2014-2022 Enonkosken kunnan tuloveroprosentti on ollut 21,00 % ja vuonna 2023 tuloveroprosentti on ollut 8,36.

 

Verotulojen toteumat tilinpäätöksissä 2021-2022

 

 

TP2021 euroa

TP2022 euroa

Muutos %

Kunnan tulovero

3 512 821

3 683 708

4,86

Yhteisövero

973 228

905 873

-6,92

Yhteensä euroa

4 486 049

4 589 581

2,31

 

Verotulojen toteumat 2023 (elokuu 2023)

 

 

TA2023 euroa

TOT 9/2023 euroa

Toteuma %

Kunnan tulovero

1 654 000

1 446 107

87,4

Yhteisövero

573 000

447 193

78,0

Yhteensä euroa

2 227 000

1 893 300

 

 

 Verotulojen arviot talousarviovuonna 2024, kun tuloveroprosentti on 8,40 %.

 

 

TA2024 euroa

Kunnan tulovero

1 666 000

Yhteisövero

470 000

Yhteensä euroa

2 136 000

 

 

 Verotuloarviot perustuvat Suomen Kuntaliiton tuottamiin kuntakohtaisiin veroennusteisiin, jotka on päivitetty 3.10.2023 julkaistun koko maan verotuloennustekehikon pohjalta. Enonkosken kunnan osalta verotulojen ennakoidaan tuloverotuksen osalta laskevan noin 91 000 euroa verrattuna vuoden 2023 talousarvioon.

 

 Kuntalain 110 §:n mukaan talousarviosuunnitelma on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

 

 Enonkosken kunnanhallituksen 5.9.2023 (§ 204) hyväksymässä talousarvioraamissa 2024 päättänyt, että hallintokunnat laativat talousarvion niin, että sitovuustason (tulosalue) mukainen raamin ylitys on erikseen perusteltava ja sen on lähtökohtaisesti perustuttava esimerkiksi kuntaa sitovaan sopimukseen (hankintasopimus tmv.) tai sen on edistettävä kuntastrategian toteuttamista.             

 

 

Valmistelija Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto vahvistaa vuoden 2024 Enonkosken kunnan tuloveroprosentiksi 8,40.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa