Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2023/Pykälä 251

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Arviointikertomus 2022

 

TARKLTK 13.04.2023 § 21 

 

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lautakunta laatii vuosittain valtuustolle arviointikertomuksen.

 

Valmistelija Taina Törrönen

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen valmistelun sekä päättää jatkaa sen valmistelua seuraavassa kokoukseessaan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

TARKLTK 16.05.2023 § 26 

 

 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua kokouksesaan.

 

Valmistelija Taina Törrönen

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua ja päättää jatkaa sen valmistelua seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

TARKLTK 31.05.2023 § 31 

 

 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen tekoa. Arviointikertomus hyväksytään ja allekirjoitetaan kokouksessa.

 

Valmistelija Taina Törrönen

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2022 ja esittää sen liitteen mukaisena kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KV 19.06.2023 § 19 

 

 

Arviointikertomus toimitetaan valtuutetuille.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Erja Pesonen

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto käsittelee vuoden 2022 arviointikertomuksen, merkitsee sen tiedokseen ja toimittaa sen edelleen toimenpiteitä varten kunnanhallitukselle.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

KH 27.06.2023 § 163 

 

 

Arviointikertomus toimitetaan hallitukselle.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Erja Pesonen

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus pyytää lautakuntien lausunnot niin, että ne ovat käsiteltävissä viimeistään lokakuussa 2023, jolloin myös hallitus antaa oman lausuntonsa. Lausunnot toimitetaan kunnanvaltuustolle ja tarkastulautakunnalle tiedoksi.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

KH 07.11.2023 § 251  

391/00.03.02/2023  

 

Lautakunnat ovat käsitelleet arviointikertomuksen ja antaneet siihen vastineensa.

 

Liitteenä lautakuntien ja kunnanhallituksen vastineet.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus
1. merkitsee lautakuntien vastineet tiedoksi.
2. hyväksyy oman vastineensa.
3. toimittaa vastineet tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa