Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 221

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Enonkosken kunnan lausunto Savonlinnan kaupungin alueen siirtämisestä Enonkosken kuntaan

 

KH 26.09.2023 § 221  

522/10.00.00/2023  

 

Savonlinnan kaupunginhallitus on kokouksessaan 19.9.2023 (§ 273) käsitellyt Savonlinnan kaupungin jäsenen --------------- 8.5.2023 kaupungille tekemää esitystä Savonlinnan kaupungin osan siirtämisestä Enonkosken kuntaan. Esitystään hän perustelee sillä, että hänen kotinsa sijaitsee Savonlinnan kaupungin puolella, joka hankaloittaa asumista. Savonlinnan kaupungin keskustaan on matkaa 62 kilometriä, kun Enonkoskelle matkaa on 25 kilometriä. Enonkoskella kuntosali maksaa kolminkertaisesti ulkopaikkakuntalaiselle ja esityksen tekijän toiveena on olla Enonkosken kunnan jäsen.

 

Kunnan osan siirtämisestä toiseen kuntaan säädetään kuntarakennelaissa

(1698/2009). Lain 3 luvussa on säännökset kunnan jäsenen esityksestä ja

siihen liittyvästä menettelystä.

 

Lain 13 §:n 1 momentin mukaan kunnan jäsenen esityksessä kunnan osan

siirtämisestä toiseen kuntaan on perusteltava kuntajaon muuttamisen tarve

ja selvitettävä, miten 4 §:ssä säädetyt kuntajaon muuttamisen ja 19 §:n 2

momentissa säädetyt päätöksenteon edellytykset täyttyvät. Edelleen

esityksessä on lain 13 §:n 3 momentin mukaan tarpeellisella tarkkuudella

ilmoitettava kyseessä olevat alueet.

 

Kuntarakennelain 4 §:n mukaan kuntajakoa voidaan muuttaa,

- jos muutos edistää kuntien elinvoimaisuutta, alueellisesti eheää ja yhdyskuntarakenteeltaan toimivaa kuntarakennetta.

- jos muutos edistää kunnan työssäkäyntialueen muodostumista tai muuta taloudellisesti ja henkilöstövoimavaroihin nähden perusteltua kokonaisuutta vastata kunnan asukkaiden palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta sekä riittävästä omasta palvelutuotannosta.

 

Kuntarakennelain 19 §:n mukaan

 

Kunnan osan siirtämisestä toiseen kuntaan voidaan päättää, jos minkään muutoksen kohteena olevan kunnan valtuusto ei vastusta muutosta.

 

Kunnan osan siirtämisestä toiseen kuntaan voidaan päättää valtuuston vastustuksesta huolimatta, jos:

 

1) muutos on muutosta vastustavan kunnan kannalta vähäinen ottaen huomioon muutoksen vaikutukset kunnan asukasmäärään, maapinta-alaan, kunnallisiin palveluihin, talouteen, elinkeinotoimintaan, yhdyskuntarakenteen kehitykseen tai muihin niihin verrattaviin seikkoihin; tai

2) 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun alueen kehittäminen edellyttää muutosta eikä muutos merkittävästi heikennä muutosta vastustavan kunnan toimintakykyä ja edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä tai rahoituksesta.

 

Kuntarakennelain 11 §:n 2 momentin mukaan kunnan jäsen toimittaa

esityksensä oman kuntansa kunnanhallitukselle, jonka on hankittava esityksestä kaikkien muutoksen kohteena olevien kuntien valtuustojen

lausunnot. Lausunnosta tulee ilmetä kunnan kanta kuntajaon muuttamiseen perusteluineen. Kunnanhallituksen on toimitettava esitys ja

kuntien lausunnot ministeriölle kuuden kuukauden kuluessa esityksen

vastaanottamisesta.

 

Esityksen tehneelle Savonlinnan kaupunki on lähetettänyt 29.8.2023 päivätty täydennyspyyntö ja varattu tilaisuus täydentää esitystään siten, että esityksessä

perusteltaisiin kuntarakennelain 4 §:n valossa sitä, miten

- muutos edistää kuntien elinvoimaisuutta, alueellisesti eheää ja

yhdyskuntarakenteeltaan toimivaa kuntarakennetta.

- muutos edistää kunnan työssäkäyntialueen muodostumista tai muuta

taloudellisesti ja henkilöstövoimavaroihin nähden perusteltua

kokonaisuutta vastata kunnan asukkaiden palveluiden järjestämisestä

ja rahoituksesta sekä riittävästä omasta palvelutuotannosta.

 

Lisäksi Savonlinnan kaupunki on pyytänyt esityksen tekijää15.9.2023 mennessä täydentämään esitystään tarkemmalla kuvauksella siirrettävästä alueesta. Esityksen tekijä ei ole täydentänyt esitystään muuten kuin ilmoittamalla suullisesti, että hänen esityksensä kattaa kotiosoitteessaan rajojen mukaisen alueen.

 

Savonlinnan kaupunginhallitus on todennut, että esitykselle kunnan osan siirtämisestä toiseen kuntaan ei ole osoitettu kuntarakennelain 4 §:ssä kuntajaon muutokselle asetettuja edellytyksiä, joten esitykse hyväksymiselle ei ole lainmukaisia perusteita.

 

Savonlinnan kaupunginhallitus pyytää Enonkosken kunnanvaltuustoa

ja Savonlinnan kaupunginvaltuustoa antamaan asiassa lausuntonsa. Lausunnot toimitetaan Savonlinnan kaupungin toimesta kuntarakennelain

11 §:n 2 momentin tarkoittamalle valtiovarainministeriölle.

 

Enonkosken kunnanvaltuuston tulee antaa lausunto liitteen 1. mukaisesta esityksestä 10.11.2023 mennessä Savonlinnan kaupungille.

 

Liite 1 Esitys Savonlinnan kaupungin alueen siirtämiseksi Enonkosken kuntaan

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Enonkosken kunta antaa seuraavan lausunnon Savonlinnan kaupungille Savonlinnan kaupungin alueen siirtämisestä Enonkosken kuntaan; Enonkosken kunta kannattaa esityksen tekijän tekemää esitystä Savonlinnan kaupungin osan siirtämisestä takaisin Enonkosken kunnalle, joka on luovutettu v. 2009 Savonlinnan kaupungille, joka tuolloin mahdollisti Savonrannan kunnan yhdistämisen Savonlinnan kaupunkiin. Perusteluna palauttamiselle on myös se, että ko. maayhteydellä ei ole enää tarvetta, koska Kerimäen kunta liittyi Savonlinnan kaupunkiin vuonna 2013, jolloin maayhteys muodostui joka tapauksessa Savonrantaan ja myöhemmin tehty lakimuutos ei enää vaatinut kuntaliitoksissa maayhteyttä. Nykyinen Savonlinnan kaupungille kuuluva entinen Enonkosken kuntaan kuulunut kapea maa- ja vesialue ei ole tarkoituksenmukainen kuntien toiminnan kannalta. Siirrettävällä alueella asuvat hyötyisivät myös siitä, että saisivat asua syntymäpitäjässään Enonkoskella ja käyttää Enonkosken kunnan laadukkaita palveluja.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa