Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kunnaninsinöörin virasta irtisanoutuminen/viranhaku/virantäyttö

 

KH 10.07.2023 § 170 

 

 

 

30.6.2023 päiväämällään ilmoituksella kunnaninsinööri Keijo Kemppinen irtisanoutuu virastaan 1.9.2023 lukien.

 

Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (11.4.2003/304) 40 §:n mukaan viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa irtisanomisaika on vähintään kaksi kuukautta, jos viranhaltijan ottaminen kuuluu valtuustolle. Irtisanosmiaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona irtisanominen on annettu (30.6.2023).

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se
1. myöntää Keijo Kemppiselle eron kunnaninsinöörin virasta niin, että viimeinen viranhoitopäivä on 31.8.2023.
2. kehottaa kunnanhallitusta ilmoittamaan kunnaninsinöörin viran haettavaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti:
1. esitys hyväksyttiin.
2. esitys hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

KV 10.07.2023 § 24 

 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallituksen esitys valtuustolle, että se
1. myöntää Keijo Kemppiselle eron kunnaninsinöörin virasta niin, että viimeinen viranhoitopäivä on 31.8.2023.
2. kehottaa kunnanhallitusta ilmoittamaan kunnaninsinöörin viran haettavaksi.

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti
1. esitys hyväksyttiin.
2. esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

 

KH 10.07.2023 § 174 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. julistaa Enonkosken kunnan kunnaninsinöörin viran haettavaksi 11.7.-10.8.2023 klo 12 välisenä aikana.
2. että ilmoitus avoimesta kunnaninsinöörin virasta julkaistaan Itä-Savo-lehdessä, Maaseudun Tulevaisuus-lehdessä, kunnan verkkosivulla ja FB-sivulla sekä TE-palveluissa.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti
1. esitys hyväksyttiin.
2. esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

KH 15.08.2023 § 180 

 

 

 

Kunnaninsinöörin virka on olut avoinna 11.7.-10.8.2023 välisen ajan siten, että hakuilmoitus on ollut nähtävillä Itä-Savo-lehdessä, Maaseudun Tulevaisuus-lehdessä, kunnan verkko- ja FB-sivulla, TE-palveluissa ja kunnan virallisella ilmoitustaululla.

 

Kunnanhallitukselle toimitetaan yhteenveto hakijoista.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jatkotoimenpiteistä kunnaninsinöörin viranhaun osalta.

 

Päätös Kunnaninsinöörin virkaa haki 11 henkilöä ja hallitus päätti, että hakijoista haastatteluun kutsutaan ---------------------------------------------------------------- Haastattelut pidetään 21.8.2023 alkaen klo 9 valtuustosalissa. Hallitus valitsi haastatteluryhmään hallituksen puheenjohtaja Lauri Niirasen, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Jari Luukkaisen, hallituksen jäsen Keijo Männynsalon ja kunnanjohtaja Minna Laurion. Lisäksi hallituksen ja valtuuston jäsenillä on mahdollisuus seurata haastattelua valtuustosalissa tai MS Teams-yhteydellä.

 

Pöytäkirjamerkintä Jonna Malmstedt ilmoitti esteellisyydestä (osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta klo 20.20.

 

KH 21.08.2023 § 193 

 

 

 

Kunnanhallitus haastatteli kunnainsinöörin avoimen viran hakijoista 21.8.2023 ------------------------------------------------------------------

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jatkotoimenpiteistä kunnaninsinöörin viranhaun osalta 21.8.2023 suoritettujen haastattelujen perusteella.

 

Päätös Keskustelun jälkeen kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että kunnaninsinöörin virkaan valitaan haastattelun ja hakemuksen perusteella ------------- ja hänen varalleen -------------. Kunnanhallitus päätti, että tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastetaan tässä kokouksessa.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Jonna Malmstedt ilmoitti esteellisyydestä (osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta klo 13.08.

 

KV 31.08.2023 § 27  

478/01.01.04.00/2023  

 

Hakmusasiakirjat ovat nähtävänä kokouksessa.

 

 

Valmistelija Toimistosihteeri Erja Pesonen

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnaninsinöörin virkaan valitaan ------------- ja varalle --------------

 

Päätös Keskustelun kuluessa valtuutettu Marja Laitinen esitti, että valtuusto valitsee kokonaisarvioinnin (hakemus ja haastattelu) perusteella avoimeen kunnaninsinöörin virkaan ------------- ja hänen varalleen --------------.

Palkkaus kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (hinnoittelematon) kunnaninsinöörin tehtäväkohtainen palkka on 4 232,14 euroa/kk ja lisäksi työsuojelupäällikön tehtävästä korvaus 105,00 euroa/kk.

Kunnaninsinöörin virka on toistaiseksi voimassa oleva ja virkaan valitulla on kuuden (6) kuukauden koeaika. Lisäksi valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Valtuutettu Petri Purhonen kannatti Marja Laitisen esitystä.

Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Marja Laitisen esityksen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa