Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.08.2023/Pykälä 63

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ympäristökatselmukset vuodelle 2023

 

TEKLTK 07.08.2023 § 63  

480/11.05.00/2023  

 

 

Teknisen lautakunnan tehtävänä on valvoa rakentamista ja rakennetun ympäristön hoitoa kunnassa siten, kuin siitä on YSL ja MRL:ssa säädetty ja määrätty. Lautakunta on suorittanut rakennetun ympäristön valvontaa aluekohtaisilla katselmuspäivillä siten, että lautakunnan jäsenistä ja kunnaninsinööristä koostuva työryhmä käy kunnan alueen kyläkohtaisesti läpi ja laatii huomautukset laiminlyönneistä. Vuonna 2018 tekninen lautakunta on päättänyt, että katselmus suoritetaan kerran valtuustokaudessa, kuitenkin tarvittaessa useammin. Edellisen kerran se on suoritettu vuonna 2021.

 

Tekninen lautakunta kokouksessaan 22.5.2023 §:ssä 43 päätti, että katselmus suoritetaan elokuussa 2023. Asiaa koskeva kuulutus on julkaistu kunnan kotisivuilla 24.5.2023 sekä lyhennettynä sanomalehti Itä-Savossa.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Sari Juuti

 

Esittelijä Kunnaninsinööri Keijo Kemppinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta valitsee jäsenistään edustajat pidettävälle katselmukselle ja päättää katselmuksen ajankohdasta, suoritusjärjestyksestä sekä alueet.

 

Päätös Katselmuksen suorittavat Ari Lyytikäinen, Asko Järveläinen ja rehtori-sivistystoimenjohtaja Kimmo Jaatinen. Helvi Klemettinen on varalla. Katselmuksen ajankohda sopivat osallistujat keskenään.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa