Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.07.2023/Pykälä 174

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kunnaninsinöörin virasta irtisanoutuminen

 

KH 10.07.2023 § 170 

 

 

 

30.6.2023 päiväämällään ilmoituksella kunnaninsinööri Keijo Kemppinen irtisanoutuu virastaan 1.9.2023 lukien.

 

Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (11.4.2003/304) 40 §:n mukaan viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa irtisanomisaika on vähintään kaksi kuukautta, jos viranhaltijan ottaminen kuuluu valtuustolle. Irtisanosmiaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona irtisanominen on annettu (30.6.2023).

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se
1. myöntää Keijo Kemppiselle eron kunnaninsinöörin virasta niin, että viimeinen viranhoitopäivä on 31.8.2023.
2. kehottaa kunnanhallitusta ilmoittamaan kunnaninsinöörin viran haettavaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti:
1. esitys hyväksyttiin.
2. esitys hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

KV 10.07.2023 § 24 

 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallituksen esitys valtuustolle, että se
1. myöntää Keijo Kemppiselle eron kunnaninsinöörin virasta niin, että viimeinen viranhoitopäivä on 31.8.2023.
2. kehottaa kunnanhallitusta ilmoittamaan kunnaninsinöörin viran haettavaksi.

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti
1. esitys hyväksyttiin.
2. esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

 

KH 10.07.2023 § 174  

478/01.01.04.00/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. julistaa Enonkosken kunnan kunnaninsinöörin viran haettavaksi 11.7.-10.8.2023 klo 12 välisenä aikana.
2. että ilmoitus avoimesta kunnaninsinöörin virasta julkaistaan Itä-Savo-lehdessä, Maaseudun Tulevaisuus-lehdessä, kunnan verkkosivulla ja FB-sivulla sekä TE-palveluissa.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti
1. esitys hyväksyttiin.
2. esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa