Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.08.2023/Pykälä 180

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kunnaninsinöörin virasta irtisanoutuminen/viranhaku

 

KH 10.07.2023 § 170 

 

 

 

30.6.2023 päiväämällään ilmoituksella kunnaninsinööri Keijo Kemppinen irtisanoutuu virastaan 1.9.2023 lukien.

 

Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (11.4.2003/304) 40 §:n mukaan viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa irtisanomisaika on vähintään kaksi kuukautta, jos viranhaltijan ottaminen kuuluu valtuustolle. Irtisanosmiaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona irtisanominen on annettu (30.6.2023).

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se
1. myöntää Keijo Kemppiselle eron kunnaninsinöörin virasta niin, että viimeinen viranhoitopäivä on 31.8.2023.
2. kehottaa kunnanhallitusta ilmoittamaan kunnaninsinöörin viran haettavaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti:
1. esitys hyväksyttiin.
2. esitys hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

KV 10.07.2023 § 24 

 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallituksen esitys valtuustolle, että se
1. myöntää Keijo Kemppiselle eron kunnaninsinöörin virasta niin, että viimeinen viranhoitopäivä on 31.8.2023.
2. kehottaa kunnanhallitusta ilmoittamaan kunnaninsinöörin viran haettavaksi.

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti
1. esitys hyväksyttiin.
2. esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

 

KH 10.07.2023 § 174 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. julistaa Enonkosken kunnan kunnaninsinöörin viran haettavaksi 11.7.-10.8.2023 klo 12 välisenä aikana.
2. että ilmoitus avoimesta kunnaninsinöörin virasta julkaistaan Itä-Savo-lehdessä, Maaseudun Tulevaisuus-lehdessä, kunnan verkkosivulla ja FB-sivulla sekä TE-palveluissa.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti
1. esitys hyväksyttiin.
2. esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

KH 15.08.2023 § 180  

478/01.01.04.00/2023  

 

 

Kunnaninsinöörin virka on olut avoinna 11.7.-10.8.2023 välisen ajan siten, että hakuilmoitus on ollut nähtävillä Itä-Savo-lehdessä, Maaseudun Tulevaisuus-lehdessä, kunnan verkko- ja FB-sivulla, TE-palveluissa ja kunnan virallisella ilmoitustaululla.

 

Kunnanhallitukselle toimitetaan yhteenveto hakijoista.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jatkotoimenpiteistä kunnaninsinöörin viranhaun osalta.

 

Päätös Kunnaninsinöörin virkaa haki 11 henkilöä ja hallitus päätti, että hakijoista haastatteluun kutsutaan ---------------------------------------------------------------- Haastattelut pidetään 21.8.2023 alkaen klo 9 valtuustosalissa. Hallitus valitsi haastatteluryhmään hallituksen puheenjohtaja Lauri Niirasen, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Jari Luukkaisen, hallituksen jäsen Keijo Männynsalon ja kunnanjohtaja Minna Laurion. Lisäksi hallituksen ja valtuuston jäsenillä on mahdollisuus seurata haastattelua valtuustosalissa tai MS Teams-yhteydellä.

 

Pöytäkirjamerkintä Jonna Malmstedt ilmoitti esteellisyydestä (osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta klo 20.20.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa