Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2023/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Arviointikertomus 2022

 

TARKLTK 13.04.2023 § 21 

 

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lautakunta laatii vuosittain valtuustolle arviointikertomuksen.

 

Valmistelija Taina Törrönen

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen valmistelun sekä päättää jatkaa sen valmistelua seuraavassa kokoukseessaan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

TARKLTK 16.05.2023 § 26  

391/00.03.02/2023  

 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua kokouksesaan.

 

Valmistelija Taina Törrönen

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua ja päättää jatkaa sen valmistelua seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa