Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 02.05.2023/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin haku ja valinta

 

SIVLTK 22.02.2023 § 15 

 

 

 

 Enonkosken kunnan hallintosäännön 6. luku, toimivalta henkilöstöasioissa, 32 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen.

 

 Enonkosken koululla on lukuvuoden 2022-2023 aikana irtisanoutunut vakinaisessa virassa ollut äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori. Tämän jälkeen virkaa on hoidettu viransijaisen toimesta.
 

  Yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin on lisäksi opetettava jotain muuta yläkoulun oppiainetta. Tarvittaessa opetusta on myös 6. luokan oppilaille.

 Oheismateriaalina hakuilmoitus.

 

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Heli Kukkohovi

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Heli Kukkohovi

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää:
1. julistaa äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin viran haettavaksi ajalla 24.2. - 19.3.2023.
2. antaa rehtori-sivistystoimenjohtajalle valtuudet valita hakijoista sopivimmat haastatteluun. Haastattelun suorittaa sivistyslautakunnan pj tai varapuheenjohtaja, rehtori-sivistystoimenjohtaja sekä yksi opettajakunnan edustaja.
3. rehtori-sivistystoimenjohtaja tuo äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin viran valinnan sivistyslautakunnan päätettäväksi 29.3.2023 kokoukseen.
4. virantoimitus alkaa 1.8.2023.

 

Päätös 1. päätösehdotus hyväksyttiin
2. päätösehdotus hyväksyttiin
3. päätösehdotus hyväksyttiin
4. päätösehdotus hyväksyttiin

 

 

SIVLTK 29.03.2023 § 25 

 

Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin virka on ollut haettavissa ajalla 24.2.-19.3.2023 klo 15.00 saakka. Hakuilmoitus julkaistiin TE-palveluiden työmarkkinatorilla, Duunitorilla, Enonkosken kunnan kotisivuilla ja facebook -sivuilla sekä ilmoitustaululla.

 

Määräaikaan mennessä virkaan tuli viisi hakemusta. Hakijoista on tehty yhteenveto, mikä on oheismateriaalina. Yksi pätevä hakija perui hakemuksensa 21.3.2023.

 

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 2. luvun 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen voi perustellusta syystä päättää hakuajan jatkamisesta, uudesta hakumenettelystä tai virkasuhteen täyttämättä jättämisestä. Hakuajan jatkamisen perusteena on yleisesti, että kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita ei ole tai että hakijoita on vain muutama. Edellä olevaan perustuen on sivistyslautakunnan virkaan päättävänä viranomaisena syytä jatkaa hakuaikaa.

 

Oheismateriaalina hakuilmoitus. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuutta osoittavat tutkintotodistukset.  

 

 

 

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Heli Kukkohovi

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Heli Kukkohovi

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää jatkaa äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin viran hakuaikaa. Aiemmin hakemuksensa jättäneet hakijat otetaan huomioon viranhaussa ilman uutta hakemusta. Hakuilmoitus julkaistaan 31.3.2023  TE-palveluiden työmarkkinatorilla, Duunitorilla, Enonkosken kunnan kotisivuilla ja facebook -sivuilla sekä ilmoitustaululla. Hakuaika päättyy 16.4.2023 klo 15.00.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiiin.

 

 

SIVLTK 02.05.2023 § 39  

75/01.01.01.01/2022  

 

 

Enonkosken koulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin virka on ollut haettavissa 24.2.-19.3.2023 ja 31.3.-16.4.2023. Jatketun hakuajan määräajan päättymiseen mennessä tuli neljä uutta hakemusta. Yhteensä virkaan saatiin yhdeksän hakemusta. Hakijoista on tehty yhteenveto, joka toimitetaan lautakunnan jäsenille oheismateriaalina.

 

Haastatteluun kutsuttiin kolme hakijaa. Haastattelut pidettiin 21.4.2023. Haastattelut suorittivat sivistyslautakunnan puheenjohtaja, rehtori-sivistystoimenjohtaja ja vararehtori.

 

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Heli Kukkohovi

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Heli Kukkohovi

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta valitsee virkaan KM Eija Mälkiän. Hänellä on virkaan vaadittava äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan pätevyys sekä pitkä opettajan työkokemus. Lisäksi hän toi haastattelussa monipuolisesti esille osaamistaan ja vahvuuksiaan.  Virantoimitus alkaa 1.8.2023 ja koeaika on kuusi (6) kuukautta.Virkaan valitun on esitettävä 30 päivän kuluessa valinnasta todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa