Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 105

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Enonkosken kunnan osallistuminen ilmastotyön jatkohankkeeseen Etelä-Savo Vihreän siirtymän edistäminen

 

KH 09.05.2023 § 105  

400/00.04.01/2023  

 

Hiilineutraali Etelä-Savo-hanke on valmistellut Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) React -EU:n rahoituksella maakunnallisen ilmastotiekartan. Hanke on päättynyt 31.3.2023. Tiekartta on parhaillaan kommenttikierroksella. Etelä-Savossa ilmastotyö etenee. Useita puhtaan energiantuotannon hankkeita on toteutunut tai vireillä. Kaikissa Etelä-Savon kunnissa tulisi olla valtuuston hyväksymä uuden ilmastolain edellyttämä ilmastosuunnitelma. Vaikka haaste on globaali, alueiden ennakoiva valmistautuminen on olennaista, jotta mm. hyödymme taloudellisesti uusista liiketoimintamahdollisuuksista.  

 

Etelä-Savon ELY-keskus ja maakuntaliitto ovat ryhtyneet valmistelemaan  jatkohanketta, Etelä-Savon kunnallisasiain työryhmän evästyksin. Henkkeen tavoite on tiekarttojen ja ilmastosuunnitelmien toteuttamisen tukeminen ja vihreän siirtymän edistäminen.

 

Rahoitus hankkeeseen on suunniteltu haettavaksi EU:n rakennerahastojen ns. JTF-rahoitusvälineestä, joka on auennut EURA-palvelussa 21.4.2023.  Lisäksi hanke tarvitsee omarahoitusosuutta, joka on 20 % kokonaiskustannuksista. Kuntien osuus on pyritty pitämän mahdollisimman pienenä, jotta kaikki voivat osallistua.

 

Jatkovalmistelun pohjalta Etelä-Savon kuntien omarahoitusosuus olisi     48 000 euroa. Rahoitusosuuksia laskettaessa on huomioitu asukasmäärä soveltuvin osin. Toteutunut omarahoitusosuus määrittelee hankkeen laajuuden. Muu rahoitus: ELY-keskus 20 000 euroa. Lisäksi haetaan rahoitusta Suur-Savon Energiasäätiöltä, Suur-Savon Sähkö Oy:ltä, Savon Voima Oy:ltä ja Etelä-Savon Energia Oy:ltä. Koko kaksivuotinen hanke olisi suuruudeltaan noin 450 000 euroa. Omarahoitusosuus olisi laskennallisesti 90 000-95 000 euroa.  JTF-rahoitusvälineen omarahoitusosuus on 20 %.

 

Etelä-Savon Ely-keskus on lähettänyt 21.4.2023 Enonkosken kunnalle pyynnön olla mukana JTF-hankehakemuksessa kuntien ilmastosuunnitelmien ja Etelä-Savon ilmastotiekartan toteuttamisessa omarahoitusosuudella. Enonkosken kunnan omarahoitusosuus on 500 euroa/vuosi kolmen vuoden ajan 2023-2025 eli yhteensä 1 500 euroa.

 

Kuntien päätöstä osallistumisesta jatkohankkeen omarahoitusosuuteen pyydetään 5.5.2023 mennessä, jotta hanke voidaan mitoittaa vastaamaan saatavaa omarahoitusosuutta. Hankkeen alustavaa sisältöä ja taustaa esitellään tarkemmin liitteissä.

 

Liitteet

  1. Elyn kirje/aloite Etelä-Savon kunnille 18.4.2023
  2. Kunnallisasiantyöryhmän 17.1.2023 ote pöytäkirjasta
  3. Omarahoitusosuuslaskelma jatkohanke Vihreä siirtymä 5.4.2023

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Enonkosken kunta osallistuu Etelä-Savon Ely-keskuksen ilmastotyön jatkohankkeeseen Vihreä siirtymä selostusosan mukaisesti vuosina 2023-2025, jossa Enonkosken kunnan osuus on 500 euroa/vuosi, yhteensä 1 500 euroa.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa