Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 03.05.2023/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Rehtori-sivistystoimenjohtajan virasta irtisanoutuminen/viranhaku

 

KH 18.04.2023 § 95 

 

 

11.4.2023 päväämällään ilmoitukselle rehtori-sivitystoimenjohtaja Heli Kukkohovi irtisanoutuu virastaan 1.8.2023 lukien.

 

Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (11.4.2003/304) 40 §:n mukaan viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa irtisanomisaika on vähintään kaksi kuukautta, jos viranhaltijan ottaminen kuuluu valtuustolle. Irtisanosmiaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona irtisanominen on annettu (11.4.2023).

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se
1. myöntää Heli Kukkohoville eron Enonkosken kunnan rehtori-sivistystoimenjohtajan virasta niin, että viimeinen viranhoitopäivä on 31.7.2023
2. kehottaa kunnanhallitusta ilmoittamaan rehtori-sivistystoimenjohtajan viran haettavaksi

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

KV 03.05.2023 § 9  

394/01.01.04.00/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallituksen esitys valtuustolle, että se
1. myöntää Heli Kukkohoville eron Enonkosken kunnan rehtori-sivistystoimenjohtajan virasta niin, että viimeinen viranhoitopäivä on 31.7.2023
2. kehottaa kunnanhallitusta ilmoittamaan rehtori-sivistystoimenjohtajan viran haettavaksi.

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti

1. esitys hyväksyttiin.

2. keskustelun kuluessa Mikael Laine esitti, että valtuusto kehottaa kunnanhallitusta ilmoittamaan vain rehtorin viran haettavaksi ja kehottaa kunnanhallitusta valmistelemaan uuden johtajan viran perustamista hallintoon, johon kuuluvat sivistystoimenjohtajan tehtävät. Heikki Kylliäinen kannatti Mikael Laineen esitystä.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys ja asiasta tulee äänestää. Äänestystavaksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys siten, että ne jotka kannattavat kunnanhallituksen pohjaehdotusta sanovat "Jaa" ja ne, jotka kannattavat Mikael Laineen esitystä, sanovat "Ei". Suoritetussa äänestyksessä annettiin kymmenen (10) Jaa-ääntä (Tauno Nurmio, Simo Asikainen, Anneli Malmstedt, Kati Laukkanen, Timo Loikkanen, Jari Luukkainen, Jonna Malmstedt, Lauri Niiranen, Petri Purhonen, Kari Turunen) ja seitsemän (7) Ei-ääntä (Heikki Kylliäinen, Mikael Laine, Marja Laitinen, Maria Loikkanen, Keijo Männynsalo, Sanna Ratia, Teija Rönkkö).

Puheenjohtaja totesi, että hallituksen esitys tuli valtuuston päätökseksi äänin 10-7.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Valtuuston puheenjohtaja Tauno Nurmio ilmoitti, että hän äänesti epähuomiossa "Jaa", vaikka hänen tarkoituksenaan oli äänestää "Ei".


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa